Tuomo Puumala: Pikkukokoomuslaisuuden aika on ohi

Kansanedustaja Teemu Puumala ilmoittautui keskustan puheenjohtajakisaan torstaina.
Kansanedustaja Teemu Puumala ilmoittautui keskustan puheenjohtajakisaan torstaina.

Keskustan puheenjohtajakisa sai neljännen osanottajan torstaina, kun puolueen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala ilmoitti odotetusti lähtevänsä tavoittelemaan johtajanpallia. Puumala, 30, tuo puheenjohtajakisaan nuorekkaan tuulahduksen, sillä aiemmin ehdokkaista nuorin oli 50-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä.

Puumalan mukaan hänen vahvuutensa on juuri nuoren iän ja poliittisen kokemuksen yhdistäminen. Hän aloitti poliittisen uransa 18-vuotiaana Kokkolan kaupunginvaltuustossa.

– Pystyn yhdistämään sen, että keskusta katsoo eteenpäin ja toisaalta sen, että on poliittista kokemusta, Puumala sanoi tiedotustilaisuudessaan.

Hän uskoo kykenevänsä vetämään nuoria uudella innolla mukaan puolueen toimintaan. Sukupolvenvaihdokselle on Puumalan mukaan tarvetta, sillä keskustan kenttäväki harmaantuu vauhdilla.

Paljon puhutun vastakkainasettelun maaseudun ja kaupunkien keskustalaisten välillä Puumala haluaa tuupata unholaan.

– Ei ole cityliberaalien keskustaa, ei aitovierten konservatiivien keskustaa.

Sukupolvenvaihdoksen ohella Puumala peräänkuuluttaa keskustan aatteellisen kurssin tarkistamista ja sen pohtimista, mikä on pohjimmainen ero keskustan ja kokoomuksen välillä.

– Pikkukokoomuslaisuuden aika on ohi, hän julisti.

Puumalan mukaan kokoomuksen politiikka on johtanut eriarvoistumisen yltymiseen Suomessa sekä sosiaalisesti että aluepoliittisesti.

– Kokoomuksen johdolla puolta Suomea ollaan sulkemassa.

Kuntapolitiikan ohella Puumalaa kalvavat nyky-Suomessa niin yritysjohtajien mahtipalkkiot kuin köyhyyden periytyminenkin.

– Koko tässä yhteiskunnassa on liikaa ollut markkinoiden lippu salossa.

Puheenjohtaja valitaan kesäkuussa puoluekokouksessa Rovaniemellä.

Tietotekniikkayrittäjänä tunnetuksi tulleen Juha Sipilän ohella kisaan ovat aiemmin ilmoittautuneet puoluekonkarit Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen.

Varapuheenjohtajana Puumala ei ole enää halukas jatkamaan, vaikka puheenjohtajan nuija jäisikin tällä kertaa haaveeksi.

TS–STT