Kotimaa

Estellen uusi omistaja aikoo päästä perille Gazaan

Eestaas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Pölkki luovutti keskiviikkona Estellen uudelle omistajalle Dror Feilerille työhanskat. – Teillä on paljon töitä edessä, joten onnea matkaan, Pölkki naurahti. – Pidän näistä hyvää huolta, Feiler vastasi.

Ruotsalainen Ship to Gaza -järjestö pyrkii Gazaan Turusta hankitulla Estelle-purjelaivalla. Järjestön aktiivi Dror Feiler yritti alueelle aiemmin kahdesti. Yhdeksän surmattua ystävää ja haavoittuminen ensimmäisellä matkalla eivät ole saaneet israelilaissyntyistä ruotsalaista perääntymään.

– En ajattele, mitä tässä voi tapahtua, Dror Feiler, Estellen uusi omistaja pohtii. – Minä vain menen ja mitä sitten tapahtuu, niin tapahtuu. Se on meidän velvollisuutemme. Emme vain olla tekemättä mitään.

Gazaan on lähdössä myös muutamia turkulaisia, Estellen entisiä purjehtijoita. Yksi heistä on Wellu Koivisto, jota lähtö ei pelota.

– No, tietysti aina voi vähän pelottaa, mutta kyllä me ollaan oltu kummallisissa paikoissa aikaisemminkin ja jollain tavalla pelko on tietysti tervettä, hän kommentoi.

Aivan toista mieltä asiasta ollaan Turun juutalaisessa seurakunnassa.

– Toteanpahan vain, että tyhmiä ihmisiä riittää. Tämmöisiä nuoria, jotka kuvittelevat olevansa radikaaleja tai tekevänsä jotain hyvää, mutta he tekevät omalle asialleen huomattavasti enemmän hallaa kuin hyvää. He eivät edistä rauhaa vaan konflikteja, Turun juutalaisen seurakunnan kunniapuheenjohtaja Ruth Hasan kommentoi.

TS

Katso video
Katso video
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
romuroope
erikoinen otsikko
Eihän Gazaan pääsyssä ole mitään ihmeellistä, mutta ei kannata mennä sinne ilman Israelin hyväksyntää eikä kannata viedä sinne mitään sellaista mitä nyt ne ovat kielletyksi luokitelleet. Mutta ehkä nämä haluavat vain provosoida ja rikkovat kieltoja tahallaan, pakottavat Israelin sitten puuttumaan ja kuvaavat tapahtumat kuin pimeässä hiippailevat "eläintevapauttajat" sikalassa possuja, ensin aiheuttavat häiriön ja sitten syyttävät muita siitä...

Karmeata vihjailua taas Israelin toiminnasta Gazan suhteen!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Männistö
Vast: erikoinen otsikko
Juuri näin, nimim. romuroope.

Jos nyt vaikka porilaiset (anteeksi vain Satakuntaan, pakko oli valita jokin ryhmä) olisi kansannousun ja itsemurhaiskujen jälkeen eristetty itsehallintoalueelleen ja systemaattinen rakettituli jatkuisi Rauman suuntaan, niin tuskin Suomen valtio päästäisi mitä tahansa aluksia Meri-Poriin tutkimatta ja kontrolloimatta. Siellä voisi olla vaikka aseistusta Kemistanista, joilla luotaisiin vain lisää sekasortoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Yksi monista
Vast: erikoinen otsikko
Entäpä jos Neuvostoliitto miehittäisi edelleen Suomea ja olisi murhannut isäsi ja äitisi ja riistänyt sinulta perintötilasi? Olisiko edelleen oikein kääntää poskea? Pitäisikö muun maailman vaan jatkaa TV sarjojen seuraamista?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Männistö
Vast: erikoinen otsikko
Hmmm... Nimim. "Yksi monista", en seuraa ihan ajatuksenkulkuasi.

Ylilyöntejä, puolin ja toisin, riittää Lähi-idän kriisissä. Se, että täältä lähdetään Välimerelle seikkailemaan ja olemaan kääntämättä toista poskea, tuntuu vähän falskilta. Konfliktissa on kaksi osapuolta, enkä olisi kovin hanakasti asettumassa Gazan kysymyksessä kummankaan puolelle.

Iranin ym. aseistamat islamistijärjestöt operoivat Gazasta ja tekevät alituisesti iskuja Israeliin - kuten ehkä tiedätkin. Sillä ei ole merkitystä, niinkö?

Minusta Estellen matka on vihertävien hippien puuhastelua. Seikkailuja, eettisiä kohokohtia elämään. Itse ongelma kaipaa paljon monitasoisempia lähestymistapoja kuin yksitotinen puolen valitseminen. Minusta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Laiskaerkki
Turusta on purjelaiva lähdössä
Sääli hienoa purjelaivaa. Romuttamo tai hylky on Estellen kohtalo tuollaisen reissun päässä. Olisi ollut mukavampaa nähdä laivan päätyvän nuoriso- ja koulupurjelaivatoiminnasta kiinnostuneisiin käsiin. Eestaasporukka taisi suuntautua vuosien saatossa enemmän maailmanparantamiseen, kuin laivan ylläpitoon. Sen tuloksena laiva on siinä kunnossa, että sotaan lähtö on viimeinen reissu mihin se kelpaa. Upea hommahan Estelle oli aikoinaan, kun se saatiin mielettömällä työllä ja mitättömällä budjetilla hylystä purjehtivaksi ja vieläpä valtamerikelpoiseksi.

Turusta puuttuu kunnollinen purjelaivayhdistys. Monilla rannikkopaikkakunnilla niitä on, esimerkiksi Porvoo, Kemiönsaari, Maarianhamina ja Luvia. Ehkäpä täälläkin joskus?