Poliisi kiinnostui Cannonballin ilmaisten kinkkujen alkuperästä

Mikko Stig
Moottoripyöräkerho MC Cannonball jakoi 1000 joulukinkkua ja -kalkkunaa ilmaiseksi Myllypuron metroaseman edessä Helsingissä 7. joulukuuta 2016.

Poliisi on kiinnostunut liivijengi Cannonballin jakamien ilmaisten joulukinkkujen alkuperästä, kertoo rikosylikomisario Rabbe von Hertzen keskusrikospoliisista. Helsingin hovioikeus katsoi viime viikolla, että Cannonballin Helsingin osasto on järjestäytynyt rikollisryhmä. Käräjäoikeus oli tehnyt saman tulkinnan aiemmin.

Cannonball on jakanut ilmaisia joulukinkkuja Myllypuron metroasemalla tänään.

–  Tietysti olisi ihan hyvä tietää, mistä kinkut ovat sinne ilmestyneet, kuka ne on maksanut ja kuinka paljon niistä on maksettu. Varmaan sitäkin poliisissa nyt katsotaan. Mielestäni tässä on joka tapauksessa kyse kilven kiillotuksesta, von Hertzen sanoo.

Von Hertzenin mukaan erilaiset jengien pr-operaatiot ovat yleistyneet myös kansainvälisesti. Hänen mukaansa Cannonballin tempauksessa voi olla kyse esimerkiksi siitä, että jengi pyrkii parantamaan mielikuvaansa. Hän uskoo, että jengi voi yrittää mielikuvatempauksella esimerkiksi vaikeuttaa liivikieltojen tai muiden heidän toimintaansa haittaavien päätösten tekemistä.

–  Heidän toimintansa houkuttelevuuteen liittyvät tunnukset, tietyntyyppinen kulttuuri ja ajatusmaailma. Esimerkiksi liivikielto ja vastaavat lainsäädäntöuudistukset olisivat heidän olemassaolonsa kannalta myrkkyä, von Herzen arvioi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
hillevi1234
halloo
mä ole kiinnostunu linnan juhlien ruoan ja juoman alkuperästä ja siitä kuinka eettisesti ja naisia kunnioittavasti ruoka on valmistettu. ja eihän missään tuotannon vaiheessa ole esitetty sukupuolioletuksia ja on muistettu antaa turvallinen tila kaikille tarvitseville?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vainukoira
Poliisi pyytänee vinkkiä
Tutkimukset käyntiin pikaisesti. Etsintäkuulutetaan kaikki jalattomat siat. DNA-tutkimuksilla pystytään yhdistämään jalat oikeisiin ruhoihin.

Moottoripyöräkerho
Ei rikollisryhmä
Hetkinen , hetkinen, eikös juurikin todettu ettei nämä moottoripyöräkerhot ole mitään rikollisryhmiä. Ei se riitä että jäsenenä on rikoksen tehneitä, jäsenenä on myöskin niitä jotka eivät ole rikollisia. Kyllä tässä on vainoamisesta kyse koska on täysin varma että jos vaikka martat olisi kinkkuja jakaneet ei poliisi olisi tippaakaan kiinnostunut. Varmaankin kaikista yhdistyksistä löytyy tuomion saaneita jäseniä eikä yhdistyksestä siltikään uutisoida rikollisryhmänä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tolvanen
kaikille sama
Poliisin pitää tutkia myös kaikki kauppojen ilmaisten tarjousten alkuperä.
Muutoin tämä tutkimus voi tuntua hyökkäykseltä ihmisryhmää vastaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »