Kotimaa

Soini saa 48 prosentin kannatuksen jatkokaudelle – Niinistön presidenttiehdokkuus näyttää varmalta

Seppo Samuli
Ulkoministeri Timo Soini kertoi medialle vierailustaan Afganistanissa Helsingissä 27. lokakuuta.

Lännen Media selvitti, kenet perussuomalaisten ydinjoukko haluaa puolueen puheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokouksen jälkeen. Puoluekokous on tarkoitus järjestää 10. ja 11. kesäkuuta Espoossa.

Espoolainen Timo Soini on johtanut perussuomalaisia vuodesta 1997 lähtien. Soini ei ole hiiskunut aikeistaan, mikä on johtanut perussuomalaisten sisällä pohdintoihin, aikooko hän luopua asemastaan.

LM-kyselyn vastaajista 59,8 prosenttia uskoo, että Soini asettuu ehdolle.

– Hallituskausi viedään nykyisellä kokoonpanolla loppuun ja katsotaan sitten puheenjohtajan vaihdosta, arvioi Jyväskylän Perussuomalaisten puheenjohtaja Juha Vimpari.

Kyselyyn vastasi 77 piirihallitusten jäsentä, 86 paikallisosaston tai jonkin muun puolueen alaisen järjestön puheenjohtajaa, 11 kansanedustajaa sekä 33 jossain muussa tehtävässä toimivaa perussuomalaista. Vastausprosentti oli 43 %, joten tuloksia voi pitää vahvasti suuntaa antavina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perussuomalaisissa valmistaudutaan Soinin jälkeiseen aikaan, koska puolueen suuruuden luojan nauttima kannatus ei enää ole varauksetonta. Vastaajat saivat kyselyssä valita vapaasti mieleisensä puheenjohtajan seitsemästä vaikutusvaltaisimmasta perussuomalaisesta.

Nimilistalle otettiin puolueen ministerit Soini, Jussi Niinistö, Jari Lindström sekä Pirkko Mattila, eduskunnan puhemies Maria Lohela, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja eurovaalien äänimagneetti Jussi Halla-aho.

Soini saa vastaajilta 48 prosentin kannatuksen seuraavalle puheenjohtajakaudelle, joka päättyy vasta vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

– Ilman Timoa ei olisi meidän puoluettamme. Hän tietää, että mikäli hän on ehdolla, hänet valitaan. Olemmeko valmiita uuden johtajan aikakauteen? Tämän asian luulen ratkaisevan Timon ehdolle asettumisen, arvioi Tuomas Okkonen, Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen jäsen.

Yhdestätoista vastanneesta kansanedustajasta kahdeksan haluaa Soinin jatkavan.

Soini nauttii yhä ylivoimaisesti suurinta suosiota puheenjohtajaksi. Silti kymmenet puolueen vaikuttajat toivovat vähitellen Soinin aikakauden päättymistä. Ristiriita syntyy siitä, että he pitävät Soinia loistavana ulkoministerinä, mutta hiipuvana puoluejohtajana.

Vastaajista 86 % arvioi Soinin onnistuneen ulkoministerinä hyvin tai erittäin hyvin. Hallituskauden aikaisesta puoluejohtajuudesta Soini saa saman arvion 53 prosentilta vastaajista. Kuilu on merkittävä.

Avoimissa vastauksissa Soinille povataan haastajaa.

– Sebastian Tynkkynen tulee haastamaan Soinin. Se on varmaa. Ja Tynkkysen pitäisi tulla valituksi, jotta perussuomalaiset kehittyy aidosti EU-vastaiseksi, uhoaa alle 30-vuotias puolueaktiivi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monet kenttävaikuttajat nostaisivat Terhon puoluejohtajaksi kesäkuussa. Terho on LM-kyselyssä toiseksi suosituin vaihtoehto 16,5 prosentin kannatuksella. Halla-aho saa 13 prosentin suosion.

Avoimista vastauksista käy ilmi, että maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset ovat tyytymättömiä puolueen linjaan ja ryhmittyvät Halla-ahon tai useasti mainitun kansanedustaja Laura Huhtasaaren taakse.

Puolueen presidenttiehdokkuus on puolustusministeri Niinistön heiniä: hän saa LM-kyselyssä 56,9 prosentin kannatuksen. Lohelan lähettäisi presidentinvaaliin 18,3 prosenttia vastaajista.

– Tämä on Jussi Niinistön tilaisuus nousta perussuomalaisten huipulle. Tämä on hänen näytöksensä. Menestys näissä vaaleissa määrittelee hänen asemansa jatkossa, eräs Niinistöä kannattava vaikuttaja arvioi.

– On raskasta haastaa istuva presidentti. Vaalikampanja on raskas ja hajottava. Ministeri, FT Jussi Niinistöllä on tehtävänsä vuoksi käsitys Suomen puolustusvoimista, ja presidentti on Suomen puolustusvoimien johtaja, toinen perustelee Niinistön selvältä vaikuttavaa nimeämistä perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Puheenjohtajapeli heilahtaa uuteen asentoon, jos Soini yllättäen luopuu asemastaan. Maltillisiksi mainitut Terho (35,8 %) ja Niinistö (23,4 %) nousevat silloin seuraajapörssin kärkinimiksi.

– Karismaattinen, älykäs, sanavalmis ja laajasti asioihin paneutuva henkilö, naisvaikuttaja suitsuttaa Terhoa.

Soinille mieluisimpana seuraajana pidetään Niinistöä, mutta LM-kyselyssä Terho nousee aavistuksen tätä suositummaksi. Mikäli Soini jatkaa puoluejohtajana, Niinistön asema puolueen sisällä saattaa vahvistua häämöttävän presidenttiehdokkuuden ansiosta, koska presidentinvaali on kaikille ehdokkaille näyteikkuna. Soinin ja perussuomalaisten nousu kohti jytkyjä alkoi vuoden 2006 presidentinvaalissa, jonka kampanjatilaisuuksissa Soinin populistinen puheenparsi alkoi kiinnostaa suomalaisia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Niinistö ja Terho ovat läheisiä ystäviä, joten he saattavat sopia, kumpi aikanaan pyrkii puolueen johtoon.

– Niinistö ja Terho ovat ainoat henkilöt, joilla on kyky pitää puolue yhtenäisenä. Eivät ole yhden asian miehiä, kirjoittaa Timo Tukia Vilppulasta.

Avoimissa vastauksissa monet odottavat seuraavalta puheenjohtajalta maanläheistä suhdetta kenttäväkeen.

– Toivon, että puolueemme johtajista ei muodostu `herrakerhoa` tai muuten elitististä joukkoa, joka unohtaa meidät maan korvessa kituuttavat kokonaan, eräs paikallisvaikuttaja toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Älkää vaan äänestäkö ikinä
Järkyttävää demokratian pilkkausta
Järkyttävää demokratian pilkkausta: Perussuomalaisten kannatus on romahtanut -50% ja silti Perussuomalaiset istuu hallituksessa mukaanlukien Jussi Niinistö.

Ja nyt sitten vielä Perussuomalaiset haluaa hänet presidentti ehdokkaaksi. Koko Perussuomalaisten porukka taitaa olla hirveitä demokratian pilkkaajia. Älkää vaan ikinä äänestäkö heitä jos edes hitusen arvostatte demokratiaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
äänestämätön
Vast: Järkyttävää demokratian pilkkausta
Kunhan vaalit lähestyy ja ilmaisia ämpäreitä jaellaan, huonomuistisen äänestäjän ajatukset on helposti ohjailtavissa. Itse en äänestä nykyisiä yhtään mihinkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
joo
joo
Yli puolet kavereista kaikonnut. Montako prosenttia tulis jos kansalta kysyis?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kalle
Soini
Ylimielinen tyyppi.

Yritti esiintyä, mutta
Vast: Soini
Soini oli tentissä, mutta ei sanonut mitään.
Hänestä on hallituksessa kyllä kehittynyt oikea EU-kannattaja entisen vastustajan sijaan ( ei kyllä myöntänyt ihan suoran) ja siitä juuri kannattajat ei tykkää.
Juuri tällaiseksi väsähtäneeksi puoluejohtaja muuttuu kun pääsee matkustelemaan maailmalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.