Kela-siirron seuraus: lääkäriin entistä useammin toimeentulotuella

Tatu Lertola
Lääkäriin voi jatkossa päätyä yhä useammin toimeentulotuella.
Lääkäriin voi jatkossa päätyä yhä useammin toimeentulotuella.

Virpi Niemistö

Kun toimeentulotuki ensi vuonna siirtyy Kelan maksettavaksi, yhä useampi pienituloinen hakee ja saa toimeentulotukea myös terveydenhuollon asiakasmaksuihin.

Näin arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikkö Pasi Moisio.

– Kun toimeentulotuki siirtyy Kelaan, josta moni saa jo nyt jotain etuutta, niin hakemisen oletetaan helpottuvan ja tiedon lisääntyvän siitä, että voi tukea saada. Ja toimeentulotuen hakemisen leiman arvioidaan vähenevän, kun hakemuksen voi jättää Kelaan, hän selvittää.

Moisio muistuttaa, että myös hallituksen budjettiesityksessä toimeentulotuen asiakkaiden määrän ennakoitiin kasvavan ensi vuonna 40 prosentilla ja toimeentulotuen menojen 25 prosentilla.

Terveydenhuollon asiakasmaksut iskevätkin voimakkaasti kaikkein köyhimmistä seuraavaan ryhmään, joka ei ole enää oikeutettu toimeentulotukeen.

– Asiakasmaksut ovat regressiivisiä eli ne ovat samansuuruisia tuloista riippumatta. Lisäksi niitä maksaa ikään kuin vain osa kansasta, koska työssäkäyvät ovat työterveydenhuollon piirissä.

Moisio huomauttaa myös siitä, että Suomessa on ylipäätään muita Pohjoismaita korkeampi kotitalouksien rahoitusosuus terveydenhuoltomenoista.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Köyhyydestä ja veroasteesta
Köyhimmät ja sairaimmat maksavat kaikkein eniten, kuten toista regressiivistä veroa,alv:tä. Pienituloisen kokonaisveroaste voi olla 30% alle tonnin kuukausitulosta.

Aika monta miljoonaa saa tienata pääomaa, että veroaste nousee samaan.

Köyhyys ei ole aina eikä enimmäkseen itseaiheutettua. Ihminen voi olla hyvin koulutettu, ahkera ja urasuuntautunut, kun tulee juoppo kuorma-autokuski ja kaataa autonsa ihmisen päälle mutkassa vammauttaen tämän loppuiäksi.

Tuollaista ei voi hallita, eikä sitä, että Kelan lääkäri potilasta näkemättä päättää, ettei tämän saama aivovaurio suinkaan estä häntä tekemästä työtään, johon hän on pitkän koulutuksen hankkinut, vaikkei muisti toimi eikä keskittymään pysty. Ja se risusavottakin on mahdotonta selkärankavamman vuoksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Terveyskeskusmaksumatematiikkaa
Kun pienimmät sosiaalituet ovat muutaman satasen luokkaa käteen kuussa, niin korkein terveyskeskusmaksu, 29,30 kerralta, on 5-10 % käytettävissä olevista tuloista. Suhteuttakaapa tämä vaikka suomalaisten keskituloon, joka lienee noin 3300 euroa kuussa. Miinus verot, miinus asuminen, käteen ehkä noin 1500-2000 euroa. Miltä tuntuisi vajaa parinsadan euron käyntimaksu ruuhkaiseen terveyskeskukseen? Entä jos pitäisi käydä uudelleenkin? Ja tutkimuksissa? Ja kulkea vaikkapa taksilla, mistä pitää tietenkin maksaa omavastuuosuus. Yhteen suuntaan max. 25 euroa, yhteensä 50 euroa/keikka, pienimmistä tuista siis noin 10 %, keskituloiselle se maksaisi samassa suhteessa vajaat 150-200 euroa. Yhteensä 350 euroa yhdestä terveyskeskuskeikasta (ei tutkimuksia)? Ja kuitenkin sillä keskituloisella olisi vielä paremmin varaa maksaa sellainen summa, tuskin tarvitsisi tinkiä ruoasta tai tuskin jäisi vuokra rästiin. Pienimmillä tuloilla elävälle se on pois jostain välttämättömästä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »