Suomenlahden vedet kirkastuvat

Veikko Wahlroos
Myskyinen Suomenlahti.
Myskyinen Suomenlahti.

Nina Törnudd

Suomenlahden itäisimmän osan rehevöityminen on vähentynyt ja vedet itäisellä Suomenlahdella kirkastuvat, ilmenee tuoreesta raportista. Merkittävä syy tähän on se, että Venäjän päästöt ovat supistuneet.

Läntisellä Suomenlahdella tilanne ei ole yhtä suotuisa, sillä Itämeren pääaltaasta virtaa vähähappista, voimakassuolaista ja runsasravinteista vettä, mikä hidastaa läntisen Suomenlahden toipumista. Suurin osa läntisen Suomenlahden fosforikuormituksesta on peräisin pääaltaasta, joten Suomenlahden tilan parantaminen edellyttää toimia koko Itämeren pääaltaan alueella.

Pääaltaan hapeton pohja-alue on tutkimusalus Arandan mittausten perusteella tänä kesänä ollut huomattavasti pienempi kuin kaksi vuotta sitten, koska Itämereen on tullut suolapulsseja vuosina 2014, 2015 ja tänä vuonna. Suomenlahden tilaan pulsseilla ei ole ollut merkittävää vaikutusta, sillä ne eivät ole työntyneet Suomenlahdelle saakka. Pulssit ovat kuitenkin työntäneet edellään ravinteikasta vettä Itämeren pääaltaan syvänteistä.

Suomenlahti-raporttiin on koottu yli sadan suomalaisen, virolaisen ja venäläisen tutkijan tietoja lahden tilasta. Julkaisussa selvitetään tietoa muun muassa rehevöitymisestä, haitallisista aineista, vieraslajeista, melusta, meriliikenteestä ja muoviroskista. Tarkasteltavana ovat myös silmälle näkymättömät mikromuovit, joiden leviämistä Suomenlahden ulappa-alueilla tutkii Suomen ympäristökeskus.

Raportissa annetaan suosituksia toimista Suomenlahden tilan parantamiseksi. Ravinnekuormaa tulisi pienentää, ruoppauksen ja meriliikenteen riskejä vähentää ja kalastuksen edellytyksiä parantaa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.