Kotimaa

Yhteiskunnan ääripäiden sosioekonominen asema periytyy vahvasti

Puhtimäki Lassi
Sosioekonominen asema periytyy erityisesti yhteiskunnan ääripäissä.
Sosioekonominen asema periytyy erityisesti yhteiskunnan ääripäissä.

Vanhempien sosioekonominen asema periytyy erityisesti yhteiskunnan ääripäissä, ilmenee Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta. Kaikkein köyhimpien lapset siis pysyvät köyhinä ja kaikkein rikkaimpien rikkaina.

Pienituloisella resurssien puute heikentää mahdollisuuksia siirtyä sosiaaliluokasta toiseen. Hyväosaisella etuoikeudet sen sijaan pysyvät.

Koska työmarkkinoilla on yhä olemassa jakoa mies- ja naisvaltaisiin aloihin, tutkimuksen mukaan pienituloisuus tyypillisesti periytyy naisilla ja suurituloisuus miehillä. 1990-luvulta lähtien aseman periytyminen on miehillä pysynyt samana ja naisilla hieman kasvanut.

Pienituloisiksi laskettiin työikäisen väestön pienituloisin viidennes ja suurituloisiksi vastaavasti suurituloisin viidennes.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
...ei toivottavasti enää palaa
Aika entinen.....
Minun perheeni kohdalla tuo ei pidä paikkaansa. Isämme oli sodan jälkeen yhteiskunnan 'pohjasakkaa': Karjalan evakko, sodankäynyt 'mitäs menit sinne'-mies, tavallinen työläinen. Hän olisi halunnut käydä koulua, mutta sitten tuli käsky rintamalle, jossa Lapin sota mukaan lukien meni viisi vuotta. Sen jälkeen oli pakko mennä töihin, mistä milloinkin sitä sattui hetkeksi saamaan, jotta sai itselleen edes ruokaa ja vaatteet nuhjaantuneiden armeijan kuteiden tilalle.

Asuimme, vanhemmat ja kaksi lasta, Turussa yhdessä pienessä, n. 25 neliön hellahuoneessa viisitoista vuotta, kylmä vesi tuli hanasta, lämpöä sai puuhellasta, huussi oli pihan perällä. Ruokaa, jos sitä oli - aina ei ollut - säilytettiin eteisen komerossa ja asunnon alla olevassa kellarissa.

Viikkorahaa emme saaneet emmekä kehdanneet pyytääkään, koska rahaa ei yksinkertaisesti ollut kuin välttämättömään.
Molemmat lapsensa isä halusi kouluttaa, jotta saisimme paremman elämän. Oppikoulussa olimme osittain tai kokonaan vapautettuja lukukausimaksuista ja sain muutaman opettajan toimesta tuta, mihin yhteiskuntaluokkaan kuulun. Hyvin meille siitä huolimatta kävi, molemmat saimme hyviä arvosanoja ja valmistuimme yliopistosta ja korkeakoulusta hyviin ammatteihin.

Meillä ilmeisesti tapahtui loikka ääripäästä toiseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samma här
Vast: Aika entinen.....
Voin tunnistaa itseni kuvauksestasi, ainakin monessa suhteessa, mutta pidän silti tutkimustulosta oikeana. Me olemme poikkeustapauksia, ja porvarit ovat edelleen porvareita. Entinen opettajani sanoi minulle, että silloin pelättiin kovasti, miten maailma ja koulukin muuttuu, kun tulee "vasemmalta" opettajia koululaitokseen. Pelko oli turha, ei sinne menty vallankumousta tekemään, vaan vastuulliseen kasvatustyöhön.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.