Jehovan todistajien lisäksi armeijasta vapautettu myös ahvenanmaalaiset

 Suomessa armeijassa on vapautettu sekä ahvenanmaalaiset että Jehovan todistajat.
Suomessa armeijassa on vapautettu sekä ahvenanmaalaiset että Jehovan todistajat.

Puolustusministeri Stefan Wallinin (r) halu lakkauttaa Jehovan todistajille myönnetty vapautus asevelvollisuudesta on herättänyt viime päivinä vilkasta keskustelua. Asian yhteydessä on unohtunut, että armeijasta on vapautettu meillä käytännössä toinenkin ryhmä eli Ahvenanmaan maakunnan asukkaat.

Henkilö, jolla on Ahvenanmaan kotiseutuoikeus ja joka on muuttanut maakuntaan alle 12-vuotiaana, voi asevelvollisuuden suorittamisen sijaan palvella vastaavalla tavalla luotsi- tai majakkalaitoksessa tai muussa siviilihallinnossa.

Tämä vaatisi kuitenkin valtion järjestämän palveluksen. Käytännössä maakunnan nuoret ovat siksi vapautettuja asepalveluksesta kokonaan.

Heiltä ei ole kuitenkaan ole kielletty suorittamasta asevelvollisuutta halutessaan mantereella.

– Vuosittain mantereelle saapuu vapaaehtoiseen asepalvelukseen noin kahdesta neljään nuorta, kertoo komentajakapteeni Jyrki Kivelä Puolustusvoimien pääesikunnasta.

Palveluspaikkaa ei ole rajoitettu. Ruotsinkielisinä ahvenanmaalaiset suorittavat vapaaehtoisen palvelun yleensä Uudenmaan prikaatissa.

– Yksi syy ahvenanmaalaisten haluun suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus on se, että armeija-ajasta voi olla hyötyä siviilielämässä, kuten esimerkiksi koulutuspaikan saamisessa ja Ahvenanmaalla myös merenkulussa, selventää kutsunnoista vastaava kapteeni Tom Toivonen Puolustusvoimien Varsinais-Suomen aluetoimistosta.

Stefan Wallin ehdotti keskiviikkona MTV3:n uutisissa Jehovan todistajille yhdeksi vaihtoehdoksi suorittaa asevelvollisuus siviilipalveluksena esimerkiksi heidän omissa seurakunnissaan. Kantaansa Wallin perusteli kansalaisten tasapuolisella kohtelemisella.

Turun Sanomat ei torstaina tavoittanut Wallinia kommentoimaan, pitäisikö ahvenanmaalaisten asevelvollisuusvapautta muuttaa.

Jehovan todistajat vapautettiin asevelvollisuudesta vuonna 1987. Sitä ennen heidät tuomittiin yleensä totaalikieltäytyjinä vankilaan.

LUE LISÄÄ PERJANTAIN TURUN SANOMISTA

Lue myös

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.