Uutiset

Suomi solmii Britannian kanssa puolustussopimuksen

Vesa Moilanen
Puolustusministeri Jussi Niinistö.
Puolustusministeri Jussi Niinistö.

Suomi tekee Ison-Britannian kanssa kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen. Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ja Ison-Britannian puolustusministeri Michael Fallon allekirjoittavat asiakirjan lähiviikkoina, mahdollisesti jo Naton huippukokouksessa Varsovassa 8.–9. heinäkuuta.

Kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyön kehittämisestä ja syventämisestä Suomen ja Ison-Britannian välillä on valmisteltu maiden puolustushallinnoissa viime vuodesta lähtien.

– Iso-Britannia lähtee EU:sta, mutta he haluavat lisätä kahdenvälistä puolustusyhteistyötä valikoitujen kumppaneiden kanssa, joihin Suomi lukeutuu, puolustusministeri Niinistö kertoo Lännen Medialle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hallituksen ulkopoliittinen johto ovat hyväksyneet kahdenvälisen sopimuksen solmimisen Ison-Britannian kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Puolustusministeri Niinistö kertoo sopineensa asian julkistamisesta puolustusministeri Fallonin kanssa.

Sopimuksessa on kyse niin sanotusta ”framework arrangement”-puitejärjestelystä, jolla molempien maiden poliittiset johdot antavat virkamiehille ja sotilaille linjaukset kahdenvälisen yhteistyön kehittämiseen ja syventämiseen.

– Allekirjoitamme julistuksenomaisen poliittisen kattoasiakirjan puolustusyhteistyöstä Ison-Britannian kanssa. Asiakirjat ovat tärkeitä yhteistyötahdon ilmauksia, ja Ruotsihan on niitä aktiivisesti pyrkinyt tekemään.

– Me olemme sopimuksen jälkeen puolustusyhteistyössä Ison-Britannian läheinen kumppani. Pyrimme lisäämään vakautta ja antamaan lähiympäristöömme signaalin siitä, että Suomi tiivistää läntistä yhteistyötään. Virkamiehet saavat nyt poliittisen selkänojan ja valtuudet kahdenvälisen puolustusyhteistyön lisäämiselle Ison-Britannian kanssa. Kahdenvälisyys korostuu Euroopassa, ja yritämme luoda luottamuksellisia suhteita valikoitujen kumppaneidemme kanssa, puolustusministeri Niinistö kuvailee sopimuksen tärkeyttä Suomelle.

Niinistö ei voi kertoa pian allekirjoitettavan sopimuksen tarkasta sisällöstä, koska yksityiskohdat ovat salassa pidettävää tietoa. Hän kehottaa tarkastelemaan sitä, millä tavalla Ruotsi ja Iso-Britannia ovat tiivistäneet kahdenvälistä puolustusyhteistyötään.

Ruotsi ja Iso-Britannia sopivat kahdenvälisen yhteistyön lisäämisestä Naton Walesin huippukokouksessa vuonna 2014.

Kesäkuun 11. päivänä Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist ja Fallon hyväksyivät Lontoossa Ruotsin ja Ison-Britannian välisen 50 kohdan yhteistyöohjelman, jossa keskeistä on maiden joukkojen yhteensopivuus ja kyky taistella tarvittaessa yhdessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Itse pidän järkevänä, että Suomi ei Ruotsista jäisi jälkeen, mitä tulee kansainvälisiin yhteistyöverkostoihin ja yhteistyöasiakirjoihin. Kumpikin maa tietysti tekee päätöksensä kansallisista lähtökohdistaan, Niinistö korostaa.

”Framework arrangement”-sopimukset eivät kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa sisällä juridista velvoitetta auttaa toista osapuolta sotilaallisesti kriisitilanteessa, mutta niiden keskeisenä tarkoituksena on, että sopijaosapuolet luovat välilleen valmiit mekanismit, jotka vahvistavat maiden kykyä toimia yhdessä.

– Iso-Britannia on kiistatta yksi Euroopan sotilaallisesti vahvimmista maista, ainakin sotilasbudjetiltaan suurin EU-maa. Iso-Britannia on myös ydinasevalta ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. He ovat olleet haluttomia EU:n puolustusyhteistyön syventämiseen, mutta Pohjolassa he haluavat hyvin aktiivisesti syventää kahdenvälistä yhteistyötä alueen maiden kanssa, mikä on Suomelle hyvä asia, Niinistö kiittelee.

Vuonna 2017 Isolla-Britannialla on vetovastuu Naton erittäin nopean toiminnan VJTF-joukosta. Ruotsissa on käyty poliittista keskustelua Iso-Britannia-yhteistyön lisäämisen yhteydessä siitä, voisivatko myös ruotsalaiset yksiköt osallistua jollain tavalla Ison-Britannian johtamien Nato-joukkojen toimintaan.

Suomi aloittaa perjantaina yhteisen puolen vuoden päivystysjakson Ison-Britannian johtamassa EU:n taisteluosastossa. Niinistön tietojen mukaan Britannia aikoo toimia suunniteltuun tapaan johtovaltiona brexit-äänestystuloksesta huolimatta.

Suomi valmistelee kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä myös Yhdysvaltain kanssa

Lauri Nurmi

Suomen puolustushallinto valmistelee kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä myös Yhdysvaltojen kanssa.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist ja Yhdysvaltain puolustusministeri Ashton Carter allekirjoittivat 8. kesäkuuta maiden välisen viiden pääkohdan yhteistyösopimuksen Washingtonissa. Ruotsi ja Yhdysvallat lisäävät kahdenvälistä harjoittelua, joukkojensa yhteensopivuutta, materiaaliyhteistyötä muun muassa ilmapuolustuksessa ja vedenalaisessa sodankäynnissä, tietojenvaihtoa, tutkimusta ja koulutusta sekä yhteistä osallistumista kansainvälisiin operaatioihin.

Puolustusministeri Jussi Niinistö kertoo Lännen Medialle, että Suomi aikoo seurata Ruotsin esimerkkiä ja tiivistää sotilaallista suhdettaan Yhdysvaltoihin. Niinistön mukaan Suomi ja Yhdysvallat saattavat solmia kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen jo lähiaikoina eli ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

– Pohdimme ja valmistelemme puolustusministeriössä yhteistyöasiakirjan laatimista Yhdysvaltain kanssa. Tavallaan peesaamme Ruotsia. On järkevää, että emme jää Ruotsista jälkeen myöskään yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa. Arvioimme, onko tarvetta tehdä Yhdysvaltain kanssa vastaava yhteistyöasiakirja, kuin mitä Ruotsilla on, Niinistö sanoo.

Suomen puolustushallinnolla on valmius edetä asiassa nopeasti.

– Asia saatetaan ottaa esille jo Naton huippukokouksen yhteydessä Varsovassa tai sitten heinäkuun lopulla, kun osallistun Washingtonissa Isisin vastaisen liittokunnan kokoukseen. Asiakirja auttaisi käytännön yhteistyön järjestämistä Yhdysvaltain kanssa ja antaisi ryhtiä kahdenväliseen toimintaan. Kun Yhdysvalloissa presidentti syksyllä vaihtuu, samalla siellä vaihtuu melkoinen osa hallintokoneistoa. Yhteistyösopimus edustaisi jatkuvuutta ja pysyvyyttä suhteissa, Niinistö painottaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (20)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jahas
Jahas, kiva että ilmoitti
Jahas, kiva että viitisi ilmoittaa,että mitä on kavereidensa kanssa päättänyt. Onneksi ei valinnut Pohjois-Koreaa tai Venäjää yhteistyökumppaniksi.

ps. mä ennen luulin että tälläisistä päätetään perustuslain mukaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pappa
Vast: Jahas, kiva että ilmoitti
Eikö ne olenkaan taaskaan ilmoittanut sulle mitään..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
olli
Isänmaanpetturi hallitus
Juha Sipilä ilmoitti,ettei Keskustan,Kokoomuksen ja Perus-Suomalaisten hallitus aio päästä Suomen kansaa äänestämään EU:sta eroamiseksi tämän Eduskunnan aikana,todeten hallituksen noudattavan hallituksen tekemiä sopimuksia.Joten onko USA:n kanssa järjestetyt massiiviset sotaharjoitukset Suomen maaperällä,osallistuminen Naton kanssa useisiin sotaharjoituksiin(eikä niin kuin on annettu ymmärtää,että ulkopuolisina seurataan kyseisen USA -johtoisen sotakoneiston toimintaa sivusta),Onko Hallitus-sopimuksessa,että Suomi ottaa elätettäviksi yli 100 000 halpatyöläistä,Onko hallitussopimuksessa sovittu Jussi Niinistön sopimaan Britannian ja USA:n kanssa yhteisestä Sotilasliitosta,ja niin edelleen.

Mikäli hallitussopimuksessa on sovittu nämä asiat niin silloin Hallituspuolueet ovat syyllistyneet Isänmaanpetokseen valehtelemalla äänestäjille,vai pystyykö Sipilä esittämään tälläisiä vaalilupauksia.EI PYSTY,ja siksi tällä hallituksella ja eduskunnalla ei ole mitään oikeutta jatkaa.Kansanäänestys on järjestettävä viimeistään tämän vuoden syksyllä.Sipilä ja muut ministerit puolueineen tietävät,että kansa antaa tuomion näille isänmaanpetos teoille EU-liittymisestä tähän päivään.Kun itsenäisyys on saatu takaisin niin rappiomeno Suomessa loppuu kuten isänmaanpettureiden myyräntyö.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Isänmaan asialla
Vast: Isänmaanpetturi hallitus
Jäikö kommarilta lääkkeet ottamatta aamusta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
sunlin
Uhat
Puolustusministerit ja kenraalit näkevät tehtävänsä puolesta uhkia jokaisessa maassa ympäri maapallon.
Uhista täytyy kertoa jotta rahoitusta saadaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tää riittää
Natoako muka tarvitaan?
Voiko joku väittää, että natoa vielä tarvittaisiin, jos liittolaisina olisi jo usa, britit ja ruotsi? Merkitseekö esim. Tshekki naton apu niin paljon kuin brittien?

Lisää