Suomen islamilaisten johtaja: Naisten kurittaminen on Koraanissa viimeinen keino

Juha Vainio / LM

Naisten kohtelu islamilaisessa kulttuurissa nousi sunnuntaina voimakkaasti keskusteluun Suomessa. Kansainvälisillä uutiskanavilla levisi pakistanilaisen uskonoppineen ehdotus naisten pieksemisen sallimisesta, joka aiheutti rajun kommenttiryöpyn myös kotimaisilla uutissivustoilla.

Pakistanin islamilaisen neuvoston johtajan mukaan miehen pitäisi saada ”kurittaa kevyesti” tottelematonta tai huonosti käyttäytyvää vaimoa. Islamilaisen neuvoston ehdotus menee seuraavaksi maan parlamentin arvioitavaksi.

Neuvoston mielestä naista pitäisi saada piestä, jos tämä esimerkiksi kieltäytyy seksistä, puhuu liian lujaa tai pukeutuu vastoin miehensä mieltymyksiä.

Neuvosto julkaisi NBC:n mukaan jopa ohjeet, miten naista pitäisi kurittaa. Ohjeiden mukaan iskujen pitäisi osua alueille, joissa iho ei ole liian paksua. Tällä neuvolla halutaan ilmeisesti varmistaa, ettei naisen ihoon jää mustelmia.

Neuvosto ohjeistaa, että pään alueelle kohdistuneisiin iskuihin ei käytettäisi kättä pidempää ja että iskut eivät osuisi silmien tai nenän alueelle. Luiden murtaminen, erilaisten haavojen, naarmujen tai mustelmien tuottaminen ei ole myöskään suotavaa.

Asiasta uutisoivat sunnuntaina muun muassa NBC News ja CNN, jota STT siteerasi Suomessa.

Hajjar: Profeetta ei koskaan lyönyt naista

Suomessa keskustelupalstat ovat täyttyneet kommenteista, joissa pohditaan, kuinka yleistä vastaavanlainen, naisia alistava ajattelu on Suomessa.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar kehottaa kaikki Suomessa asuvia muslimeja noudattamaan Suomen lakia.

Hajjar kuitenkin sanoo, ettei hän tiedä tai ole lukenut, mitä pakistanilainen islamilaisjohtaja on linjannut eikä halua ottaa millään tavalla kantaa tämän sanomisiin.

– Olemme olleet mukana erilaisissa väkivallattomuusaloitteissa, jotta perheväkivalta lopetettaisiin. Meidän esimerkkimme on profeetta [Muhammad], joka ei ole koskaan lyönyt naista.

– Eli me tiedämme, että on mahdollista toimia perheen sisällä väkivallattomasti. Ja esimerkki tästä on meidän profeettamme.

Koraanissa kuitenkin sanotaan (4:34), että miehellä on oikeus kurittaa tottelematonta vaimoaan. Hajjar on aiemmin sanonut, että islamilaisen lain asemaa pitäisi Suomessa vahvistaa. Islamilaisessa Sharia-laissa tulkintoja haetaan Koraanista.

– Tästä huolimatta meidän esimerkkimme on profeetta itse. Ne, jotka lähtevät tulkitsemaan asiaa, pitää katsoa, mitä tarkoittaa kurittaminen. Millä tavalla ja missä menee rajat. Pitää muistaa, että Koraanissa mainittu on... Se on viimeinen keino. Tätä keinoa profeetta ei ole käyttänyt. Miksi me käyttäisimme sitä?

Hajjar, ettekö te nimenomaan aja Suomeen lakia, joka mahdollistaisi naisen kurittamisen ilman rangaistusta?

– En aja enkä ole ajanut Suomeen sellaista lakia, ja toimeni käytännössä vahvistavat tätä, kuten aiemmassa vastauksessani sanoin. Olen puhunut islamilaisesta laista liittyen avioliittolain viimeiseen muutokseen [tasa-arvoinen avioliittolaki], avioero-ongelmiin ja niiden ratkaisuihin, jotka olisivat mahdollisia, kun on muslimituomari, joka voisi ratkaista avioliitto-ongelmia, joita Suomen laki ei tunnusta sekä puhunut etiikkakysymyksestä, perintölaista ja korkokysymyksistä.

Naisen kurittaminen on siis mielestänne sallittua, kun Koraanissa niin lukee?

– Minun vastaukseni oli selkeä. Meidän esimerkkimme on profeetta. Onko joku oppineempi koraanista kuin profeetta itse?

Tämä teidän vastauksenne ei vastaa kysymykseeni. Eli kun sanotte, että islamilaisen lain asemaa pitäisi vahvistaa, olette samalla tukemassa sitä, että vaimoa saisi Suomessa kurittaa?

– Ehkä oppini ei riitä vastaamaan sinulle, jos edellinen ei ole riittävän selkeä vastaus.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (218)

Vastaa
no ei tietenkään
vastaa
koska koraani antaa ton mahdollisuuden..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tyhmä kysymys
Vast: vastaa
ja totta vieköön pitäähän imaamin koraania seurata
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aaltoska
Vast: vastaa
Nimim. "Pientä rajaa": - Ahaa, vedit taas tuon tutun valttikortin: "Mutta kyllähän suomalaisetkin".
Mutta nyt onkin pointti se, että Suomen laki rankaisee (väkivalta)rikoksesta. Islamilaisessa maassa väkivalta ilmeisesti kuuluu uskontoon (huoh!), eikä siitä maallinenkaan laki rankaise, jos väkivalta kohdistuu nais-ihmiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kati
Vast: vastaa
Eikun..koraanilla päähän täysillä tota iljeyystä..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hellapoliisi
---
Ihan sama mitä päättävät, Suomessa on voimassa Suomen lait, myös muslimeille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
puhallus
Muutoksen tuulet
Luuletko, ettei Suomen lakeja voi hienosäätää, jotta (miesten) kotoutuminen sujuu paremmin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hönö
Vast: ---
Mutta... monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä tuo on sallittava myös Suomessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
OUTO
Vast: ---
ei se laki ainakaan poikalasta silpomiselta suojaa
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Muutoksen tuulet
Nimimerkki 'puhallus' arvailee: "Luuletko, ettei Suomen lakeja voi hienosäätää, jotta (miesten) kotoutuminen sujuu paremmin."

Itse olen sitä sukupolvea jolla oli tuttu sanonta : "Yksi suomalainen vastaa kymmentä r...ää."
Nuoremmilla sukupolvilla tuntuu olevan vallalla itsesäälin sekaiset antautumismielialat, surullista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Veijoo
Jahas
No sittenhän ei ole mitään hätää, jos se on vasta viimeinen keino. Meinasin jo huolestua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
voi elämä sentään
Vast: Jahas
Eikös sen miehen pitänyt suojella tätä kalleinta aarrettaan..? Niinhän nämä suomal.naiset visertävät muslimiksi käännyttyään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Koraanin käännöksen lukenut
Skei? Daa...
Liian monet muslimit puhuvat enemmän kuin ymmärtävät, selittävät omia mokiaan ja puolustavat pahoja tekojaan tulkitsemalla koraania. Tekopyhää puheen ripulia sanon minä
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
uskonto
Rauhan
Ei tule imaamilta selkokielistä vastausta, kiertelee, kaartelee. Eli pitää saada hakata muijaa, jos tarpeeksi ottaa pattiin? Profeetan ei tarvinnut kylläkään, mutta emmehän me olekaan mitään profeettoja, joten voisi olla viisainta pidättää pikku talkoovapaa itsellä jos eukko kovasti silmille tulee. Eikä näin pojat?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pakana
Vast: Rauhan
Kannattaisi ensin itse lukea ne rauhanuskonnon kirjat ja kirjoitukset läpi. Ajatuksella. Ja puhua vasta sitten.

Malli: Juutalaisuuden pyhät kirjat. Kansanmurhia, petoksia, vääriä valoja, verikostoja, ... Semmoista Valitun kansan ihan tavallista arkipäivää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mertsi
Vast: Rauhan
Onhan imaamilta saatu monta selkokielistä vastausta jo vuosikymmenien ajan hänen täällä lihotessaan! Kaikkeen on ratkaisu: "Valtion tukea tarvitaan." Tarvitaan lisää muslimi opettajia, lisää moskeijoita ja muslimikouluja heille, jotta eivät sitten syrjäydy! Kehtasi moneen otteeseen TV-haastatteluissa näin kertoa! Eli ollaan tultu rakentamaan valtiota valtion sisälle!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Just
rauhan uskonto
Suoraan kysymykseen suora vastaus, kiitos.
Vai eikö uskalla puhua totta...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
haahaa
profeetta
Niin ja tämä sama profeetta Muhammed meni naimisiin 6v tytön kanssa. Laittaa vähän miettimään, että missä mennään. Etenkin kun Suomessa asuva imaami ei tuomitse naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa
Vast: profeetta
Jos ev. lut. arkkipiispa kiertelisi ja kaartelisi vastaavalla tavalla, media ei pysyisi kuopissaan. Odotankin että kaikki mediat alkavat grillaamaan tästä asiasta näitä imaamejakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
LuolamiesUskonto
I-Muumi
Minun luolamaalaus uskonto sanoo että ihmisiä joista en pidä saa lyödä. Haluan välittömästi Ugalabugala lain voimaan tai sorratte kivikautista uskontoani nimeltä "Hublam". Profeettamme Möhömmed hakkasi kaikkia jurakauden otuksia ja asioita miten tykkäsi, joten mielestäni tämä pitää tuoda heti nykypäivään! Tyhmiä asioita pitää saada lyödä ja myös fiksuja ettei sorreta kenenkään oikeuksia! Suuri johtajamme I-Muumi saa käskynsä suoraan Ugalabugala jumalalta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asialle köniin
Vast: I-Muumi
Näin tehdään, mutta tarvitsisin sinulta vielä neuvoa siihen, miten lyödään "asioita".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aaltoska
Vast: I-Muumi
Ehkä kirjoittaja tarkoitti "esineitä", niitähän voi hakata.
(Ruotsin kielessähän muuten onkin "sak" sekä esine että asia.)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Suomalainen
Heikko selitys
Täällä Suomessa on jo liikaakin naisten hakkaajia. Pitäisiköhän Hajjarin lukea enemmän sitä koraania että pystyisi selittämää tarkemmin asioita?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kysyvä
Juu / ei
Olipa sekava vastaus.

PP
Vast: Juu / ei
"Olipa sekava vastaus"
-aivan. Tuli kyllä ihan meidän Orpo mieleen. Nuo miehet tulisivat hyvin juttuun keskenään:)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aaltoska
Vast: Juu / ei
Mutta nyt kyllä puhuit kahdesta kovin erilaisesta miehestä samassa lauseessa. Ei puolusta Orpo yhtä mielettömiä asioita kuin tämä imaani!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.