Turvapaikanhakijoiden ikätestit tepsivät

Alaikäiseksi esittäytyvien turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt tuntuvasti. Lisäksi räikeimmät väärinkäyttötapaukset, joissa turvapaikanhakija on ilmoittanut ikänsä reippaasti alakanttiin, ovat viranomaisten arvioiden mukaan harventuneet selvästi.

Yhtenä syynä muutoksiin pidetään tehostunutta iän selvittämistä. Oikeuslääketieteellisiä ikätutkimuksia on tehty Suomessa viime vuosina enenevässä määrin, ja vuosi sitten asiasta säädettiin myös lain tasolla.

Suomen järjestelmästä on kiinnostuttu esimerkiksi Ruotsissa, josta on oltu asian tiimoilta yhteydessä sisäministeri Päivi Räsäseen (kd.). Sisäministeriö onkin toimittanut ikätestauksesta pyydettyä tietoa länsinaapuriin. Ruotsissa ei tällä hetkellä käytetä erityisiä lääketieteellisiä testejä iän selvittämiseen.

Suomessa iänmääritys tehdään hammas- ja ranneröntgenin avulla. Ikä päätellään viisaudenhampaiden ja ranneluiden kehityksen perusteella.

Suomessa poliisi alkoi teettää ikätutkimuksia yhä useammin sen jälkeen, kun Suomeen alkoi tulvia yksin saapuvia alaikäisiä turvapaikanhakijoita vuonna 2008.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
luikkunen
juuh
otettava ikätesti JOKAISESTA -- selkeästi -ei alaikäisen näköisestä ja kokoisesta..jos valhedellut ikänsä niin palttoo päälle ja uimaan takasin lähtömaahansa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VilleR
Laajempi käsitys
Lähi-idän vahvistuksilla on laajempi käsitys iänmäärityksestä. Kyllähän minullakin, melkein viisikymppisellä äijällä sielu käy edelleen rippikoulua, mutta toisin kuin nämä, en väitä olevani teini-ikäinen.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »