Oikeudenmukaisuusfilosofi varoittaa vinoutuneesta päätöksenteosta

Maailmanlaajuisia kriisejä on odotettavissa lisää

Kansainvälinen päätöksenteko on kuin vinksalleen rakennettu korttitalo, jossa vaikutusvaltaisimmat pelurit sanelevat omia sääntöjään. Tämä synnytti finanssikriisin, joka on saanut polvilleen kokonaisia maita – nyt viimeksi Portugalin. Tätä mieltä on Thomas Pogge, joka on yksi maailman tämän hetken johtavista poliittisista filosofeista.

– Eri toimijat, esimerkiksi pankkimaailma ovat saaneet lobattua läpi itselleen tärkeitä asioita. Kukin on ajanut vain omaa etuaan. Näin on saatu ylikansallisella tasolla sääntöjen kokonaisuus, jossa ei ole mitään järkeä, joka ei toimi. Tähän sisältyy suuria riskejä.

Pogge varoittaa, että jos järjestelmää ei muuteta, riski seuraavaan katastrofiin on suuri.

– Seuraava kriisi ei välttämättä ole taloudellinen. Se voi koskea esimerkiksi ilmastoa, ydinvoimaa tai bioteknologiaa.

Pogge kritisoi kansainvälistä päätöksentekojärjestelmää siitä, että se tapahtuu usein kansalaisilta piilossa vailla demokraattista kontrollia.

Sama vinoutunut järjestelmä tuottaa myös epätasa-arvoisuutta, joka on Thomas Poggen mukaan vain kasvanut 1980-luvun lopulta sekä maitten sisällä että niiden välillä.

– On syntynyt kierre, jossa rahakkaimmat tahot kahmivat itselleen yhä enemmän vaikutusvaltaa ja rahaa.

Poggea pidetään maailman tunnetuimpana oikeudenmukaisuuden tutkijana. Hän on laajassa tuotannossaan tarkastellut päivänpolttavia kysymyksiä kuten maailman köyhyysongelmaa ja sen mahdollisia ratkaisuja, globalisaation vaikutuksia ja terveydenhuollon etiikkaa. Saksassa kasvanut ja Yalen yliopistossa professorina työskentelevä Thomas Pogge promovoidaan tämän kuun lopussa Turun yliopiston kunniatohtoriksi.

LUE LISÄÄ SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.