Maahanmuuttajaehdokkaat eivät menestyneet odotetusti

SDP:n ehdokkaana ollut Nasima Razmyar ylsi 4 276 äänellä varasijalle Helsingissä.
SDP:n ehdokkaana ollut Nasima Razmyar ylsi 4 276 äänellä varasijalle Helsingissä.

Maahanmuuttajataustaisista ehdokkaista odotettiin useammankin pääsevän läpi näissä vaaleissa, mutta toisin kävi. Tappion karvasta kalkkia joutuivat maistamaan muiden muassa Vuoden pakolaisnaisiksi valitut kokoomuksen Fatbardhe Hetemaj ja SDP:n Nasima Razmyar. Heistä etenkin Kosovon albaani Hetemaj’n ennakoitiin pääsevän läpi Helsingistä. Afganistanista kotoisin oleva Razmyar ylsi kuitenkin varasijalle Helsingissä.

Myöskään neljä vuotta sitten täpärästi rannalle jäänyt vihreiden somalialaisehdokas Zahra Abdullah ei päässyt parlamenttiin. Saman kohtalon koki Turussa vihreiden Roda Hassan.

Kirjaimellisesti ottaen uudessakin eduskunnassa on yksi maahanmuuttaja. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän Elisabeth Nauclér edustaa muualla kuin Suomessa syntyneitä suomalaisia – hän kun on kotoisin Ruotsista.

Nauclér nousi ensi kertaa Arkadianmäelle Ahvenanmaan vaalipiiristä neljä vuotta sitten ja onnistui uusimaan paikkansa selvin lukemin. Hän oli tuolloin 2000-luvun ensimmäinen maahanmuuttajataustainen edustaja.

TS–STT