Autoalan iso mullistus vasta alkamassa

Suomen autoilijoita hämmentävä E10-bensiini on vasta alkusoittoa autoalan isolle mullistukselle. Uusia synteettisiä biopolttoaineita kehitetään mitä erilaisimmista raaka-aineista, ja niiden kirjosta on tulossa runsas, VTT:n erikoistutkija sanoo.

Taustalla ovat kiristyvät päästörajoitukset. Vuoteen 2020 mennessä biokomponenttien osuus liikenteen polttoaineista pitää lain mukaan nostaa jo 20 prosenttiin, kun E10:ssä etanolia on enintään kymmenesosa.

Jo nykyisiin autoihin sopivien matalaseosteisten biopolttoaineiden kehittämistä kannustaa myös se, että öljystä alkaa kohta olla pulaa ja sen hinta todennäköisesti nousee. Silti perinteinen polttomoottori pysyy todennäköisesti autojen keskeisenä voimanlähteenä vielä pitkään.

Nykyistä E10-bensiiniä kuluttajat voivat tutkijan mukaan tankata turvallisin mielin, sillä sen kehittämisestä ovat vastanneet parhaat ammattilaiset sekä auto- että öljyalalla.

Jo lähivuosina liikenteeseen ilmaantuu yhä enemmän uusia sähköautoja ja niiden hybridiversioita, jotka toimivat sekä sähköllä että polttoaineella. Yleistymistä jarruttaa se, että autokanta uusiutuu hitaasti. Koko autokannan vaihtuminen kestää arviolta 25 vuotta.

Sähköautoja on jo massavalmistuksessa, mutta niiden tekninen kehitys on Laurikon mukaan vielä alkuvaiheissa. Isoimpia ongelmia on se, että pitkän ajomatkan kestävät akut ovat vasta kehitteillä.