Lumivyöryriski kasvaa, rakennuksia sortumavaarassa

Lumivyöryriski kasvaa viikonloppuna Pohjois-Suomen tunturialueilla. Ilmatieteen laitos ennustaa pohjoiseen lumisadetta, mikä nostaa lumivyöryriskin huomenna huomattavaksi Rukan, Ylläs-Levin, Saariselän, Pyhä-Luoston ja Ounas-Pallaksen rinteillä.

Huomattavan vaaran aikana ihmisen aiheuttamat lumivyöryt ovat todennäköisiä, mutta vyöry voi lähteä liikkeelle myös itsestään.

Meteorologi Jaakko Taina kertoo, että kyseessä on vuodenaikaan nähden varsin normaali tilanne. Hänen mukaansa hoidettuja rinteitä vaarallisempia paikkoja ovat rinteiden ulkopuoliset alueet.

Etelä-Suomen pelastuslaitoksille on viikon sisällä tullut jo 12 hälytysilmoitusta sortuneesta tai sortumavaarassa olevasta rakennuksesta. Luku on suurempi kuin viime vuonna koko maassa, kertoo sisäministeriö.

Hälytykset ovat koskeneet muun muassa urheilu- ja varastohalleja. Kysymys on ollut välittömistä vaaratilanteista.

Valtaosa kattosortumista ei tule viranomaisten tietoon.

Lumenpudottajia on jo pudonnut katoilta. Osa tapaturmista jää Uudenmaan työsuojelupiirin arvion mukaan pimentoon.