Vanhanen: VR:n ongelmat eivät rahasta kiinni

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kiistää, että talven junaongelmien taustalla vaikuttaisi rautateiden rahapula. Oppositio syytti eduskunnan kyselytunnilla hallitusta siitä, että rautateiden kunnossapitorahoja on leikattu.

Vanhanen vastasi, että piikki on auki, jos rahaa tarvitaan.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ei osannut vielä sanoa, millainen loppulasku junaliikenteen takkuilusta lankeaa.

VR, Liikennevirasto sekä liikenne- ja viestintäministeriö joutuvat tekemään selkoa rautatieliikenteen viimeaikaisista ongelmista. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta haluaa saada sotkusta kokonaisvaltaisen selvityksen kokouksessaan perjantaina.

Oletettavaa on, että esille nousevat esimerkiksi sellaiset seikat kuin junien myöhästymiset ja peruuntumiset, vaihdeongelmat sekä tiedotuksen tökkiminen.

– Ainakin minä henkilökohtaisesti haluan saada vastauksia, että mistä syystä ihmisiä on joutunut ulos rautatieasemilta ja miksi esimerkiksi tiedotus ei ole toiminut, valiokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) sanoi STT:lle.