Tuore lumi poliisin apuna

Rattijuoppo jäi kiinni jalanjälkien ansiosta

Poliisi jäljitti rattijuopon lumeen jääneiden jalanjälkien perusteella Naantalin Rämpsälänkadulla tiistai-iltana. Vuonna 1981 syntynyt mies oli ajanut autonsa lumipenkkaan ja poistunut sen jälkeen paikalta.

Poliisi pääsi tekijän kintereille tuoreeltaan ja löysi miehen asunnostaan. Mies puhalsi alkometriin 1,90 promillea.

Samainen mies oli jäänyt poliisin haaviin jo edellisenä päivänä, jolloin hän menetti ajo-oikeutensa epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Tiistaisen tapauksen vuoksi tekijää epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sekä Turun että Raision poliisi muistaa historian varrelta useita tapauksia, joissa tuore lumi on ollut avuksi rikosepäillyn kiinnisaamisessa. Erityisesti maaseudulla jäljistä voi olla hyötyä pitkiäkin aikoja.