Axberg lähtee töihin Ahvenanmaalle

TS/Merja Ilpala-Klemm<br />Tom Axberg
TS/Merja Ilpala-Klemm
Tom Axberg

Kaupunginjohtaja Tom Axberg vaihtaa Hangon Maarianhaminaan. Hän siirtyy Ahvenanmaan maakunnan terveydenhuollosta ja sairaanhoidosta vastaavan ÅHS:n hallintojohtajaksi maaliskuun alussa.

Seutu ei ole miehelle vieras, sillä ennen Kaskisten ja Hangon kaupunginjohtajuutta hän työskenteli Brandön kunnansihteerinä. Hangossa virkavuosia ehti kertyä kaksitoista.

- Haluan vielä kokeilla ja oppia uutta, sillä olen ollut kunnallishallinnossa kolme vuosikymmentä. Nyt minusta tulee valtion virkamies, sanoo 57-vuotias Axberg.

Terveyspuolen haasteet ovat tulleet tutuiksi myös nykyisessä työssä.

- Isoja ongelmia on kaksi. Toinen niistä on kustannuskehitys, toinen henkilöstön rekrytointi. Lähden mielelläni vaikka lukioon puhumaan nuorille alan työpaikkojen puolesta.

Hanko haluaa uuden kaupunginjohtajan nopeasti. Hakuaika tehtävään päättyy jo joulun alla.

Tom Axberg sanoo jättävänsä seuraajalleen aktiivisen teollisuuspaikkakunnan, jonka sijainti Suomen eteläkärjessä on pelkkää plussaa.

Vain yksi hankolainen ilmiö saa virkamiehen kiroilemaan.

- Toivon, että valitusrumbasta vähitellen päästäisiin. 10 000 asukkaan yhteisö ei kestä sitä, että tärkeimmät hankkeet ovat hyllyllä.

Valitusten vuoksi jäissä ovat niin kylpylähotellin rakentaminen Tehtaanniemelle kuin hotelli Regatan uudistaminen. Varsinkin kylpylähankkeen jumiutuminen turistien suosimassa kaupungissa kismittää Axbergia.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.