Röölästä Hankaan
pääsee kutsutaksilla

Turun Sanomat, Rymättylä

Rymättylän kunta on päättänyt tukea kutsutaksitoimintaa, jotta Saariston Pientä Rengastietä Rymättylästä Nauvoon pääsee kulkemaan myös julkisilla kulkuvälineillä.

Röölän linja-autopysäkin ja Hangan laiturin välillä on matkaa runsaat 11 kilometriä. Hangasta kulkee yhteysalus Linta Nauvoon kirkonkylälle.

Röölän ja Hangan väli on ainoa kohta Pienen Rengastien varrella, jossa julkista liikennettä ei ole.

- Kutsutaksi on tilattava tuntia ennen matkaa. Sen ehtii siis tilata Hangan laituriin vielä astuttuaan Linta -aluksen kyytiin Nauvossa tai Röölän rantaan istuttuaan linja-autoon Turussa, kertoo Rymättylän vs. kunnansihteeri Jenni Rokka.

Taksimatkasta veloitetaan viisi euroa henkilöltä ja palvelu toimii maanantaista 16. kesäkuuta lähtien. Lisätietoja asiasta saa Rymättylän kunnan nettisivuilta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.