Epätoivo ja kiire johtivat kiirastorstain verilöylyyn Tampereella vuonna 1918

TS/Museovirasto<br />Punaisten ylipäällikön Hugo Salmelan kerrotaan uhonneen, että "antaa niiden ampua vaikka kaupunki maan tasalle niin ei antauduta". Kuvassa näkyvä Tammelan kaupunginosa tuhoutui erityisen pahasti.
TS/Museovirasto
Punaisten ylipäällikön Hugo Salmelan kerrotaan uhonneen, että "antaa niiden ampua vaikka kaupunki maan tasalle niin ei antauduta". Kuvassa näkyvä Tammelan kaupunginosa tuhoutui erityisen pahasti.

TUOMAS RIMPILÄINEN

Kiirastorstain aamuna 28. maaliskuuta 1918 Tampereella paistaa täysikuu. Taivaalta tippuu märkää lunta Kalevankankaan jäätyneellä pinnalla makaavien sotilaiden päälle.

Lumessa odottavia nälkäisiä ja märkiä miehiä paleltaa. Hyvissä asemissa kankaan toisessa päässä punaisten konekiväärimiehistöt räpläävät hermostuksissaan "kuularuiskujaan" vielä kerran.

Räntälumen ei nyt sovi antaa tukkia elintärkeitä aseita.

13 000 valkoista sotilasta piirittää 12 000 punaista. Valkoisten on tarkoitus tunkeutua Tampereelle tänään idästä Näsijärven ja Iidesjärven välistä. Painopiste on asetettu ylävälle Kalevankankaalle, joka on alle kilometrin levyinen. Hyökkäysura kulkee hautausmaan poikki.

Taistelusta on tulossa kova, sillä punaiset puolustautuvat raivokkaasti. Valkoinen armeija on jo kärsinyt Tampereella miltei yhtä suuret tappiot kuin sitä ennen koko sodassa.

Kenraali Mannerheim kapuaa tähystyspaikalleen Messukylän kouluun. Hänellä on kiire ratkaista sota ennen saksalaisten osallistumista. Taistelun annetaan alkaa vähin valmisteluin.

Epätoivoinen kaupunki

Kiirastorstaihin asti punaiset pitivät kaupungissa yllä jonkinlaista järjestystä, vaikka mieliala oli apea.

Korkeiden talojen yläkerroksissa näkyvät valot antoivat järjestyspartioille aiheen ampua sisään. Papereita kyseltiin ja kaikkia epäiltiin.

Liikkui tarinoita valeparroin ja merkinantopillein varustautuneista "lahtarien" vakoojista.

Valkoisten tykistö tulitti kaupunkia. Tykistötulen tarkkuus oli huono, eikä sotilaskohteita voinut muutenkaan erotella siviilikohteista. Ihmiset suojautuivat taudinpesiksi muodostuneisiin märkiin kellareihin ja perunakuoppiin.

Kaupungin puolustuksen johto oli erimielinen antautumisesta. 26. maaliskuuta annetusta antautumistarjouksesta kuitenkin kieltäydyttiin.

Ennen ratkaisutaistelua ryhmä turkulaisia punakaartilaisia ja punaisten puolella taistelevia venäläisiä yritti murtautua ulos saartorenkaasta kaksi kertaa. Kymmeniä kuoli, mutta osa onnistui.

Mannerheim seurasi kaupungin saartorenkaan tiukentumista Vehmaisten kalliolta. Paikalta otetusta valokuvasta muodostui myöhemmin sotamarsalkan ehkä tunnetuin hahmo, joka päätyi pronssipatsaana moneen suomalaiskotiin.

Hyökkäys alkaa

Kun hyökkäyskäsky tulee kahdeksalta kiirastorstain aamuna, valkoiset asevelvolliset, jääkärit ja ruotsalaisen prikaatin vapaaehtoiset ryntäävät kohti kaupunkia.

Tunnin kestänyt tykistövalmistelu on iskostanut miehiin voittamisen meiningin. Tykistötuli on kuitenkin mennyt lähes kokonaan harhaan, sillä punaisten puolustuslinja on odotettua lähempänä.

Alkava rynnäkkö lankeaa lähestulkoon väijytykseen.

Punaisten Maxim-konekiväärit alkavat syytää luoteja pystyssä eteneviin hyökkääjiin ja epätarkka tykistö ampuu muutaman laukauksen valkoisten ketjuihin.

Ilmassa viuhuu ja oman kiväärin laukaukset saavat korvat lukkoon. Maahan ja kiviin iskevät luodit panevat miehet kumartumaan ja puremaan hammasta.

Vaikutus on tyrmistyttävä. Luodit puhkovat hyökkääjiä. Yksi saa konekiväärin sarjan nivusiinsa, toinen shrapnellin vatsaansa. Kokonaisia ryhmiä kuolee hetkessä.

Luutnantti Bredenbergin rakon lävistää luoti; 24-vuotiaan jääkärialiupseeri Väinö Antilan tappaa osuma päähän. Moni aikalainen on kertomuksissaan muistellut ihmisruumiisiin läiskähdelleiden räjähtävien luotien pöyristyttävää vaikutusta. Tappioita tulee lyhyessä ajassa enemmän kuin koskaan ennen missään pohjoismaisessa taistelussa.

Punaisten viimeinen voitto

Valkoiset etenevät Kalevankankaan hautausmaalla kiveltä kivelle. Toisaalla osa joukoista on juuttunut keskelle peltoa. Moraali horjuu, mutta jääkärit patistavat miehiä eteenpäin. He uhkailevat ja näyttävät esimerkkiä pystyssä kulkien.

Jääkärit ovat vetäneet punaisia kiihottavien vihreiden univormujensa ylle lumipuvun. Ne ja ruotsalaisupseerien valkoiset turkit erottuvat sohjoisessa ja mustuneessa maassa erinomaisesti.

Heitä kuolee ja haavoittuu koko ajan. Seuraavana päivänä elossa olevia käsketään pukeutumaan kuten rivimiehet.

Koko päivän yrittämisen jälkeen valkoisella puolella tajutaan, että hyökkäys on epäonnistunut. Mannerheim poistuu tähystyspaikaltaan viiden aikaan.

Valkoisten kokonaistappiot taistelussa kohoavat tuhanteen, kuolleita on 200. Punaisia kaatuu noin sata.

Päivän lopuksi sankka lumisade peittää alleen kaatuneet ja hirvittävien vammojensa vaientamat haavoittuneet.

Tampereen antautumiseen vaaditaan vielä kahdeksan päivää. Verisin taistelupäivä on vielä edessä.

Päälähteet: Tie Tampereelle , Tampere tulessa 1918 , Jääkäripataljoona 27, Punakaartin sota 2 ja Sotahistoriallinen aikakauskirja 26.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.