Saa
pojitella

TS/Riitta Salmi<br />Lounaisen Suomen nuorin kunnanjohtaja, Taivassalon Vesa Rantala, 32, singahti parissa vuodessa opiskelijasta Uuraisten kunnansihteeriksi ja edelleen Taivassalon kunnanjohtajaksi.
TS/Riitta Salmi
Lounaisen Suomen nuorin kunnanjohtaja, Taivassalon Vesa Rantala, 32, singahti parissa vuodessa opiskelijasta Uuraisten kunnansihteeriksi ja edelleen Taivassalon kunnanjohtajaksi.

LILLI JOKELA

Lounaisen Suomen nuorinta kunnanjohtajaa, Vesa Rantalaa , 32, saa pojitella. Kukaan ei vain ole tohtinut. Ei, vaikka Rantala oli vasta 26-vuotias aloittaessaan Taivassalon kunnanjohtajana.

- En minä pojittelusta loukkaannu. Uuraisilla henkilökuntaa oli kielletty pojittelemasta minua, kun toimin siellä kunnansihteerinä 2000-luvun taitteessa, Rantala muistelee huvittuneena.

Rantala ei koe ikäänsä ongelmaksi kunnanjohtajan tehtävässä. Aiheeseen ei ole tarvinnut palata viranhaun jälkeen.

Rantala valittiin kunnanjohtajaksi toisella kierroksella kunnanvaltuuston emmittyä ensimmäisellä kierroksella Rantalan ikää.

- Iästä on hyötyä, jos haet johtajaksi kuntaan, jossa olet työskennellyt pitkään. Kun tulet uuteen ympäristöön, on sama minkä ikäinen olet. Kunnan asiat on opeteltava yhtälailla.

Rantala mietti jo yhdeksännellä luokalla, että kunnanjohtajana olisi mukavaa. Hän ei silti ihmettele, miksi kolmekymppiset eivät hakeudu kunnanjohtajiksi.

- Kuntien talous kiristyy, palvelutarpeet kasvavat, rekrytointiongelmat lisääntyvät ja kuntakenttä on murroksessa. Kunnanjohtajan työ on haastavaa ja kompleksista.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.