Pekka Myllymäki Mynämäeltä uudistaa nyt keskustan piiriä

TS/Jori Liimatainen<br />- En hävinnyt huonolle miehelle, lohduttautui uutta puheenjohtajaa Pekka Myllymäkeä (oik.) onnitellut Mika Munkki.
TS/Jori Liimatainen
- En hävinnyt huonolle miehelle, lohduttautui uutta puheenjohtajaa Pekka Myllymäkeä (oik.) onnitellut Mika Munkki.

LEENA KORJA-KASKIMÄKI

Keskustan Varsinais-Suomen piiri vaihtaa puheenjohtajaa. Puheenjohtajan nuijan varteen tarttuu mynämäkeläinen kasvatustieteen maisteri Pekka Myllymäki , 47, vehmaalaisen agrologin Mika Munkin , 53, jälkeen. Munkki ehti luotsata piiriä vuodesta 2001. Istuva puheenjohtaja haastettiin kisaan myös vuosina 2004 ja 2006.

Askaisten koululle lauantaina kokoontunut piiriväki uumoili jo ennen äänestystä, ettei kannatuspuheenvuorojen suhde välttämättä kerro koko totuutta: Munkin puolesta kipusi pönttöön kolme kokousedustajaa, Myllymäkeä kehuttiin muun muassa asiantuntevuudesta kolmisen kertaa useammin.

Kokousväki oli oikeassa. Myllymäki peittosi Munkin selvästi, mutta ehkä niukemmin kuin oletettiin. Myllymäki kahmi tasan sata ääntä, Munkille jäi 77. Ääniä annettiin 177, joten kukaan ei hennonnut äänestää tyhjää.

Myllymäki kertoi saaneensa häkellyttävän määrän yhteydenottoja.

- Siksi olen täällä, hän todisti ja korosti, ettei hän ole Munkin haastaja.

Kannattajat odottavat Myllymäeltä uudenlaisia ajatuksia ja uusia toimintatapoja.

Itseään uusi puheenjohtaja kuvaili sanomalla, että "tämän varsinaissuomalaisempaa 47-vuotiasta isää ei löydy".

Kannatuspuheenvuoroissa Myllymäen retoriikalle annettiin kiitosta. Uusi puheenjohtaja äityikin kuvailemaan, mitä tapahtuu, kun kaksi keskustalaista kohtaa:

- Se tuottaa luottamuspääomaa, josta syntyy vakautta.

Myllymäki ei luvannut kenttäväelle hymypatsaskampanjaa, vaan heitti kysymyksen, mitä jokainen keskustalainen olisi valmis muuttamaan omassa toiminnassaan, jotta maailma muuttuisi.

Luvassa ihkauusi ehdokashankinta

Mika Munkki selitti pitkäaikaisen puheenjohtajan vinkkelistä piirin pulmaksi määrätyt voimavarat, joilla täytyy pyörittää järjestötyötä, kunnallisvaaleja ja piirin taloutta.

- Piiri on kuin junanvaunu, jota veturi eli puolue vetää. Junanvaunussa täytyy huolehtia siitä, että veturi saa lisää vauhtia eikä vaunussa ainakaan vedetä hätäjarrusta.

Kokouksen alkumetreillä väki taittoi peistä puoluehallituspaikasta. Paikalla olleen puoluesihteerin Jarmo Korhosen mukaan piirin puheenjohtaja ei automaattisesti istu puoluehallituksessa. Myllymäki on julkisuudessa kertonut mielivänsä puoluehallitukseen. Munkin kausi kestää kuitenkin ensi vuoden loppuun, mikäli hän itse ei eroa.

Puoluesihteeri lupasi ensi kevään kunnallisvaaliehdokkaiden hankintaan puoluetukea nimenomaan suuriin kaupunkeihin kuten Turkuun.

- Ehdokashankinnassa näette jotain aivan uutta, Korhonen väläytti.

Hän lähetti terveiset demaripuheenjohtaja Eero Heinäluomalle , jonka ei Korhosen mielestä kannata haikailla hallituksen kaatumista.

- Eeron olisi syytä keskittyä turvaamaan oma asemansa.

Sokerintuotannon leikkauksiin Korhonen povasi jatkoa.

- Ei kaksi ilman kolmatta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.