Brahen kellari
avaa ovensa
vasta elokuussa

Turun Sanomat

Ravintoloitsija Heikki Martikainen alkoi toukokuussa kummastella yrityksen äkkiä yli kolminkertaistunutta vesilaskua.

Laskun syytä selvitettäessä kävi ilmi, että samaan aikaan koko taloyhtiön vesilasku oli noussut lähes 70 prosenttia. Putkivuoto löytyi lopulta ravintolan keittiötilojen viimeisestä kulmasta.

- Tästä pienestä reiästä valui viidessä kuukaudessa 500 kuutiota vettä lattian alle, Martikainen toteaa ja esittelee kupariputkessa ollutta vaivaista reikää.

Itse talo, jossa Brahen kellari sijaitsee, on rakennettu vuonna 1888. Brahen kellari avasi ovensa taloyhtiön kellariin rakennetuissa tiloissa 1967. Putket kestivät ajan hammasta 40 vuotta.

- Muuten putket olivat erinomaisessa kunnossa, vain yksi kohta putkesta oli heikompi, Martikainen kertoo.

Suosikkiravintola sulki ovensa remontin takia 7. kesäkuuta. Vaikka vuotokohta korjattiin nopeasti, ravintolan lattian alla muhiva 500 kuution vesimäärä kasteli betonilattian tehokkaasti. Kuivatuksesta vastaava yritys tekee mittauksen ensi viikon maanantaina ja kertoo, onko ravintola kuivunut.

- Kun saamme tarkastajalta tiedon, että ravintolatila on kuiva, remonttiin menee noin kaksi viikkoa. Tähtäimessämme on avata ravintola elokuun alussa.

Martikainen kertoo, ettei ravintolan seitsemän hengen henkilökuntaa lomautettu remontin takia. Osa työskentelee samojen omistajien kahvilassa, Café Brahessa, osa tekee tunnit takaisin kesän jälkeen.

- Osaavaa henkilökuntaa on vaikea saada. Me haluamme pitää omastamme kiinni.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.