Uutiset

Mannerheim ei ollut koko valkoisen Suomen sankari

TS/<br />Kenraali Mannerheim ratsastaa voitonparaatin kärjessä Helsingissä toukokuussa 1918. Mannerheim oli oikeiston mielestä kansan lempeä isä, joka oli vihollisilleen kauhistus. Keskustalaiset valkoiset eivät tätä käsitystä jakaneet.
TS/
Kenraali Mannerheim ratsastaa voitonparaatin kärjessä Helsingissä toukokuussa 1918. Mannerheim oli oikeiston mielestä kansan lempeä isä, joka oli vihollisilleen kauhistus. Keskustalaiset valkoiset eivät tätä käsitystä jakaneet.

TUOMAS RIMPILÄINEN

Sotamarsalkka ja tasavallan presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim ei ollut sisällissodan jälkivuosina kiistaton Suomen pelastaja ja ihailtu johtaja edes valkoisten mielissä.

Erityisesti keskustapiirit arvostelivat valkoista puolta sisällissodassa johtanutta kenraaliaan ajoittain rankastikin. Tiedot ilmenevät Turun yliopiston Suomen historian oppiaineeseen tehdystä pro gradu

-työstä.

Poliittiselle keskustalle, valkoisen Suomen vakauttavalle osalle, Mannerheim oli ristiriitainen hahmo. Filosofian ylioppilas Timo Hakkaraisen mukaan Mannerheimia suomittiin tutkimusjaksolla toukokuusta 1918 vuoden 1919 loppuun maalaisliiton ja edistyspuolueen lehdissä tavallisena kuolevaisena.

- Toki lehdet myös kehuivat Mannerheimia, mutta varsinkin maalaisliiton Ilkassa hänellä ei ollut lainkaan kansallisankarin asemaa, Timo Hakkarainen korostaa.

Mannerheim kävi ahneeksi

Erityisen kipakat kommentit kirvoitti Mannerheimin oikuttelu kesällä 1919. Jotta hän olisi suostunut uudestaan armeijan ylipäälliköksi, hän halusi toimia sekä armeijan että suojeluskuntien ylipäällikkönä ainoastaan presidentin alaisena. Lisäksi hän halusi julistaa Suomen sotatilaan ja auttaa Venäjän sisällissodan valkoisia valtaamalla Pietarin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Ehdot muistuttivat Ilkan mielestä "enempi venäläistä järjestelmää kuin Suomen tasavallassa mahdollisia menettelytapoja", Hakkarainen lainaa.

Syksyllä 1919 Mannerheim painosti presidenttiä tavoitteisiinsa avoimella kirjeellä. Tästä lehti äityi kutsumaan häntä "sotajobbariksi" ja "sotakiihkoilijaksi", joka vaati "Suomen nuorison veren uhraamista".

Helsingin Sanomissa Mannerheimia suitsutettiin aluksi estoitta, mutta viimeistään avoimen kirjeen julkaisun jälkeen senkin ääni muuttui.

- Mannerheimin ehdot olivat lehden mukaan "suorasanainen yritys pakottaa Suomi sotaretkelle, maksoi mitä maksoi" eikä se ollut "valtiomiehen puhetta", Hakkarainen kertoo.

Sankari ja pyöveli

- Porvariston monarkistipiireille, myöhemmin kokoomukselle, sekä Rkp:lle Mannerheim todella edusti koko tutkimusjakson ajan valkoisen Suomen symbolia, Hakkarainen muistuttaa.

Mannerheim ei kuitenkaan voinut olla kiistaton hahmo heillekään, koska hän muun muassa vastusti hallituksen saksalaissuuntausta voimakkaasti. Tämä johti lopulta hänen eroonsa ylipäällikkyydestä pian sisällissodan jälkeen.

Oikeistolehdissä kaikki kiusalliset asiat kuitenkin hyssyteltiin tehokkaasti tai kiistettiin.

- Esimerkiksi kun Mannerheim sanoi eräässä haastattelussa, ettei hän olisi halunnut saksalaisia joukkoja Suomeen keväällä 1918, oikeiston lehdet väittivät, että hänen suuhunsa oli pantu sanoja, Hakkarainen selittää.

Sodan hävinneelle punaiselle osapuolelle Mannerheim oli ymmärrettävästi julman ja taantumuksellisen valkoisen Suomen verinen symboli.

- Itsevaltiuteen taipuvainen murhaaja ja pyöveli, Hakkarainen listaa.

Valkoiselle puolelle kuulunut maalaisliiton Ilkka ei Mannerheim-kritiikissään kuitenkaan enää syksyllä 1919 juuri eronnut Suomen Sosialidemokraatti -lehdestä.