Eläkeuudistus pidentää työuria

Tuoreen tutkimuksen mukaan toissavuotinen eläkeuudistus pidentää hieman työuria. Tutkijat arvioivat, että eläkkeelle jääminen myöhentyy keskimäärin noin vuodella. Työurien piteneminen johtuu tutkimuksen mukaan pääasiassa siitä, että uudistus rajoitti pääsyä työttömyysputkeen ja varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Ennen uudistusta työttömyyseläkeputkeen pääsivät 55-vuotiaat, mutta nyt se on mahdollista vasta 57-vuotiaille. Samoin varhennetun vanhuuseläkkeen alkamisikä kohosi kahdella vuodella 62 vuoteen. Eläkeuudistuksen vaikutukset eläköitymisen ajoittamisen taloudellisiin kannustimiin jäivät vähäiseksi.