Presidentti huolestunut laimeasta äänestysinnosta

Helsinki,
(STT)

Presidentti Tarja Halonen on huolissaan alhaisesta äänestysaktiivisuudesta. Presidentti muistutti valtiopäivien avajaisissa, että aleneva suuntaus on jatkunut vaaleissa jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Kunnallisvaaleissa kehitys on ollut jopa eduskuntavaaleja voimakkaampaa.

Halosen mielestä kodeissa ja kouluissa voidaan antaa lapsille ja nuorille valmiuksia toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä.

Myös eduskunnan väliaikaisen puhemiehen Timo Kallin (kesk.) mielestä äänestysaktiivisuuden nostaminen vaatii perusteellista paneutumista.

Kalli esitti konkreettisia toimia sisältävän pitkäkestoisen ohjelman laatimista äänestysaktiivisuuden nostamiseksi. Myös vaalijärjestelmän uudistamista olisi pohdittava, jotta äänestäjien tahto toteutuisi oikeudenmukaisimmalla tavalla.