Katainen ei usko
Nato-jäsenyyteen
lähivuosina

Turun Sanomat

Kokoomus ei puheenjohtajansa Jyrki Kataisen mukaan usko, että Suomi liittyy Natoon ainakaan seuraavien 4-8 vuoden aikana. Turvallisuuspoliittisen linjan muuttaminen edellyttää Kataisen mukaan laajaa kansallista yhteisymmärrystä ja kansanäänestyksen järjestämistä.

- Sellaista yksimielisyyttä ei ole saavutettavissa. Nato-jäsenyys ei siis ole siinä mielessä ajankohtainen kevään vaaleissa, kirjoittaa Katainen perjantaina ilmestyneen Ruotuväki -lehden kolumnissaan.

Kataisen mukaan kokoomus kuitenkin itse kannattaa Nato-jäsenyyttä.

- Kokoomus on osaltaan arvioinut Nato-jäsenyyden hyötyjä ja haittoja. Mielestämme tulevaisuudessa jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa, Katainen kirjoittaa.

Hän kummeksuu sitä, että Suomen ulkopoliittinen johto on sulkenut Nato-jäsenyyden pois jo ennen kuin asiaan liittyvä selvitystyö on käynnistetty.

- Vuoden 2008 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yksi keskeinen johtopäätös on ratkaistu jo kauan ennen kuin asiakirjan valmistelu taustaselvityksineen on aloitettu, ihmettelee Katainen.

Kataisen mukaan selonteon valmistelijat joutuvat kuitenkin edelleen ottamaan huomioon, että esimerkiksi Sdp:ssä on voimakas Nato-jäsenyyttä kannattava siipi. Turvallisuuspoliittisessa suunnittelussa ei hänen mukaansa voidakaan sulkea pois vaihtoehtoa, että Suomi joskus tulevaisuudessa liittyisi Natoon.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.