Hoikkaängelmä saattaa jäädä paikalleen
jos Kuninkojan linjausta voi muuttaa

HEIKKI KAUHANEN

Raision Kuninkojan pellolta löydetty harvinainen leinikkien sukulaiskasvi hoikkaängelmä saattaa sittenkin jäädä nykyiselle paikalleen.

Hoikkaängelmää kasvaa ojan reunustalla liikerakentamiseen tarkoitetun tontin ulkopuolella.

Läheiselle tontille rakennetaan liiketiloja, muiden muassa rautakauppa ja Ikean huonekaluliike.

Koska tontin läpi virtaava Kuninkoja joudutaan ruoppaamaan rakentamisen vuoksi myös tontin ulkopuolelta, siitä voisi kärsiä myös harvinaiseksi luokiteltu hoikkaängelmä.

- Hoikkaängelmän osalta on ollut esillä kaksi vaihtoehtoa, mutta viranomaisneuvottelut ovat vielä kesken, Raision kaupungin rakennuttajainsinööri Vesa-Matti Eura kommentoi niukkasanaisesti.

Siirtoa mietitty

Alkuperäisenä vaihtoehtona oli kukkien siirtäminen multapaakkuineen muualle.

Syksyn aikana esille nostettiin myös vaihtoehto, jossa Kuninkojan linjausta muutettaisiin kasvupaikan ohi ja siten kasvit jäisivät paikalleen.

Hoikkaängelmän siirtosuunnitelman laatinut biologi Jyrki Oja pitää ojalinjan muutosvaihtoehtoa hyvänä.

- Jos ojalinjaa kaivetaan tämän kasvupaikan ohi, on samalla huolehdittava, että vanhaan ojaan pääsee myös vettä, Oja huomauttaa.

Päätöksellä on jo kiire

Hoikkaängelmä esiintyy Kuninkojan varrella useissa paikoissa. Muualla Suomessa laji on uhanalainen, ja Varsinais-Suomessa laji on harventunut nopeasti.

Lehtomaisissa maisemissa ja erityisesti ojien varsilla viihtyvä laji on hävinnyt rehevöitymisen seurauksena.

Päätöksellä on kiire, sillä talvi voi yllättää pian.

Jos siirtoon joudutaan, se on tehtävä muutaman viikon sisällä.

- Minun puolestani tästä olisi voitu päättää jo aiemminkin, rakennuttajainsinööri Eura huokaa.

Hoikkaängelmää ei voida siirtää kasvukauden aikana.

Talvella kasvin siirto olisi hankalaa ja ensi keväänä liian myöhäistä rakennusaikataulujen takia.

Lounais-Suomen ympäristökeskus ei ota kantaa hankkeeseen, koska kyseessä ei ole uhanalainen kasvi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.