Rikoksessa käytetty hame
tuomittiin valtiolle Porissa

Turun Sanomat, Pori

Porin käräjäoikeus tuomitsi myymälävarkaudesta kiinni jääneen 31-vuotiaan naisen hameen valtiolle menetetyksi. Oikeus katsoi naiselta takavarikoidun hameen rikoksentekovälineeksi.

Päätös liittyy porilaisessa Valintatalon myymälässä helmikuussa tehtyyn varkauteen, jossa nainen anasti makkaraa, voita ja erilaisia lihatuotteita laittamalla ne hameessaan olleeseen, päällyskankaan ja vuorin väliseen kuljetustilaan.

Anastetun omaisuuden arvo oli 34,60 euroa. Tuotteiden vähäinen arvo tekisi rikoksesta normaalisti vain näpistyksen, mutta koska kansallispuvun hameeseen oli varta vasten laadittu pussi tavaroiden kätkemistä ja kuljettamista varten, oikeus arvioi teon suunnitelluksi ja kokonaisuudessaan varkaudeksi. Varsinainen tuomio ruokatavaravarkaudesta oli 30 päiväsakkoa, kuusi euroa kappale.

Hameensa menettäneen naisen tiedetään syyllistyneen vastaavaa menetelmää käyttäen kymmeniin myymälävarkauksiin Porissa ja muualla Satakunnassa. Komisario Reima Lajunen Porin poliisista tietää virkaveljiensä kirjoittamien näpistysraporttien perusteella kertoa, että hameessa on kuljetettu kassan ohi jopa moottorisaha ja erilaisia sähkötyökaluja.

- Päätekijöitä on kaksi, joskus mukana voi olla useampiakin henkilöitä. Uusimmat tiedot kertovat kauppojen hyllyiltä hävinneistä vesihanoista, Lajunen kertoo.

Paljastuneet näpistykset on tähän asti kuitattu yleensä sakolla paikan päällä. Porin käräjäoikeuden päätös antaa Lajusen mukaan mahdollisuuden pidättää syyllinen ja viedä teot käräjäoikeuden ratkaistaviksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.