Norrbackista ministeri, Arkiosta ensimmäinen kulttuurineuvos

TS/
Ole Norrback
TS/
Ole Norrback

Turun Sanomat (STT)

Tasavallan presidentti myönsi perjantaina ministerin arvonimen suurlähettiläs Ole Norrbackille . Vasemmistoliiton entinen pitkäaikainen kansanedustaja Esko Helle puolestaan sai valtiopäiväneuvoksen arvon.

Norrback on toiminut suurlähettiläänä vuodesta 1999, ensin Norjassa, nyttemmin Kreikassa. Sitä ennen hän teki pitkän uran ministerinä, kansanedustajana ja Rkp:n puheenjohtajana.

Helle johti aikoinaan puolueensa eduskuntaryhmää yhtäjaksoisesti yhdeksän vuoden ajan. Hän oli myös vasemmistoliiton edeltäjän Skdl:n puheenjohtaja vuodet 1985-1988.

Vuorineuvoksen arvon saivat Cargotecin toimitusjohtajan tehtävistä juuri eläkkeelle jäänyt Carl-Gustaf Bergström ja Tradeka-yhtymän toimitusjohtaja Antti Remes.

Kulttuurineuvoksen arvonimi myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Sen sai valtion taidemuseon ylijohtaja Tuula Arkio . Helsingin kaupunginjohtajalle Jussi Pajuselle presidentti myönsi ylipormestarin arvonimen.

Laivanvarustaja Ben Lundqvist Maarianhaminasta nimitettiin merenkulkuneuvokseksi ja Nordkalk Oyj:n toimitusjohtaja Christer Sundström Turusta teollisuusneuvokseksi.

Raisiolaiselle Mauri Varjoselle presidentti myönsi rakennusneuvoksen arvon. Varjonen toimii rakennusyhtiö NCC:n aluejohtajana Turussa. Kunnallisneuvoksen tittelin saivat Liedon entinen kunnanjohtaja Touko Niemelä , Tumo Oy:n toimitusjohtaja Juha Nummela Säkylästä, maanviljelijä Esa Ruohola Köyliöstä ja Auran kunnanjohtaja Veijo Virtanen.

Ekumeenikoksi itseään leikkisästi kutsuva entinen koulunjohtaja, turkulaisille tuttu Antti Lehtinen saa vastaisuudessa kantaa myös kouluneuvokseksen arvonimeä.

Kauppateknikko Jorma Mäkynen Liedosta puolestaan sai pitäjänneuvoksen arvon.

Carawall Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Holger Lindwall Turusta sekä Säkylän kunnan tekninen johtaja Pertti Fager nimitettiin talousneuvoksiksi.

Turkulainen musiikkileikkikoulun opettaja Tuula Nyman-Kaukovalta sai neljän muun suomalaisen ohella director musices -arvonimen.

Yhteensä eri arvonimiä myönnettiin presidentin esittelyssä yli 90 kappaletta.

TS/Lehtikuva
Esko Helle
TS/Lehtikuva
Esko Helle
TS/Lehtikuva
Tuula Arkio
TS/Lehtikuva
Tuula Arkio
TS/Jonny Holmén
Christer Sundström
TS/Jonny Holmén
Christer Sundström
TS/Arto Takala
Mauri Varjonen
TS/Arto Takala
Mauri Varjonen
TS/Saara Pelkonen
Antti Lehtinen
TS/Saara Pelkonen
Antti Lehtinen
Aloita keskustelu tästä jutusta

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.