Uutiset

Tutkimus sysää Urho Kekkoselle yhä enemmän vastuuta sotasyyllisyyslaista

TS/<br />Sotasyyllisyysoikeudenkäynti marraskuussa 1945. Kuvassa syytetyt vasemmalta Henrik Ramsay, Tyko Reinikka, Antti Kukkonen, Edwin Linkomies, J. W. Rangell, Risto Ryti, Väinö Tanner ja T. M. Kivimäki.
TS/
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti marraskuussa 1945. Kuvassa syytetyt vasemmalta Henrik Ramsay, Tyko Reinikka, Antti Kukkonen, Edwin Linkomies, J. W. Rangell, Risto Ryti, Väinö Tanner ja T. M. Kivimäki.

Kalle Heiskanen

Syksyllä 1945 alkaneen sotasyyllisyysoikeudenkäynnin "kotimaisuusaste " oli suurempi kuin tähän asti on arvioitu. Dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori Lasse Lehtisen torstaina julkistama tutkimus pöllyttää varsin perusteellisesti aiemmin omaksuttuja näkemyksiä suomalaisille traumaattisesta asiasta.

Kansakunnan sijaiskärsijät -nimisessä tutkimuksessa korostuu tuolloisen oikeusministerin Urho Kekkosen rooli perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätäjänä, jopa aloitteen tekijänä. Dosentti Rautkallion mielestä presidentti J.K.Paasikivi saatiin kyseenalaisin keinoin lopulta puoltamaan silloin välttämättömyydeksi kuvitellun oikeudenkäynnin aloittamista.

- Kekkonen tapasi Andrei Zhdanovin ennen Paasikiven lopullista taivutteluyritystä, joka tapahtui Kultarannassa. Kekkonen teki keskustelusta muistion, jossa hän alleviivasi, että valvontakomissio painostaa Suomen hallitusta taannehtivaan lakiin, Rautkallio kertoi tiedotustilaisuudessa. Zhdanovilla ei kuitenkaan ollut Stalinilta minkäänlaista ohjetta eikä valtakirjaa tähän asiaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Zhdanov lähetti Moskovaan tästä keskustelustaan Kekkosen kanssa sen sisältöisen raportin, että taannehtiva sotasyyllisyyslaki oli Kekkosen ehdotus ja Kekkosen aloite. Sitä seurasi se, että pari päivää sen jälkeen Kekkonen matkusti Yrjo Leinon ja Eero Wuoren kanssa Kultarantaan ja ilmoitti yksikantaan presidentti Paasikivelle, että valvontakomissio vaatii taannehtivaa sotasyyllisyyslakia, Rautkallio kuvaili oikeudenkäyntiä edeltäviä ratkaisevia vaiheita.

Paasikivi vastusti itsepintaisesti sotasyyllisyyslakia ja oikeudenkäyntiä, kunnes lopulta taipui.

Oikeudenkäynnin loppumetreillä "Paasikivi oli murtunut mies ja otti itse ohjat käsiinsä". Rautkallio kertoi, että Paasikivi taivutteli oikeuden jäseniä koviin rangaistuksiin. Tutkijat kytkevätkin Paasikiven ja Kekkosen poliittisen tulevaisuuden riittävän koviin rangaistuksiin.

- Paasikiven-Kekkosen linja oli kaatua jo lähdössä, Lehtinen ja Rautkallio arvioivat.

Oliko näytelmä edes tarpeen?

Tutkijat pohtivat, oliko koko sotasyyllisyysoikeudenkäynti tarpeen. Miten Suomelle olisi käynyt, jos oikeus olisikin vapauttanut syytetyt helmikuussa 1946 ilman tuomiota? Olisiko Stalin sanonut yksipuolisesti välirauhansopimuksen irti ja aloittanut Suomen väkivaltaisen haltuunoton, tutkijat kyselevät?

- Tuskin näin olisi käynyt, vaikka sotasyylliset olisivat jääneet tuomitsematta. Olihan Stalin siirtänyt asian alunperinkin suomalaisten itsensä vastuulle, Lehtinen ja Rautkallio vastaavat kirjansa lopuksi.

Tiedotustilaisuudessa mukana ollut tohtori Jukka Tarkka oli eri mieltä. Tarkka ponnahti maineeseen vuonna 1977 tekemällään väitöskirjalla 13. artikla , jossa hän pureutui sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin tuon ajan tiedon perusteella.

Tohtori Tarkan vastakysymys kaksikolle kuuluikin, olisiko Stalin sivuuttanut olankohtaukselle vapauttavat tuomiot.

- Tuskin, arvioi puolestaan Tarkka. Hän pitää oikeudenkäyntiä ja tuomioita vastenmielisenä, mutta ajankohtaan nähden välttämättömänä ratkaisuna.

Hyvitystä haettiin

Europarlamentaarikko Lehtisen mukaan koko hanke myytiin aikanaan suomalaisille sillä, että oikeudenkäynti oli tarpeen, että oli valtioviisautta hoitaa asia nopeasti. Tutkimuksessa pohditaan, mitä olisi tapahtunut, jos tuon ajan päättäjistä keskeinen osa olisikin asettunut tukemaan presidentti Paasikiveä, joka yritti jarruttaa prosessia juridisin perustein.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Oli selvää, että sodan aikana linnassa olleet kommunistit hakivat hyvitystä, mutta kun rauhanopposition porvarit ja sosiaalidemokraatit lähtivät mukaan, ei paluuta ollut, Lehtinen huomautti ja korosti, että tämän vuoksi oikeudenkäynnin "kotimaisuusaste oli paljon korkeampi kuin on uskoteltu".

Innoite tutkimukseen tuli oikeudenkäynnin 60-vuotispäivästä. Oikeudenkäynti alkoi Helsingin Säätytalolla 15. marraskuuta. Kirjan esipuheessa korostetaan, että kansakunnan omanarvontunnon vuoksi on korkea aika purkaa suomalaisille viime vuosikymmeninä sysätty syyllisyyden taakka.

- Olemme sen velkaa kansakunnan sijaiskärsijöille, vaikka heidän kunniansa palauttamisesta ei suinkaan ole kyse. Kunniaa ei heiltä milloinkaan riistetty.

Tutkijoilla on myös mielenkiintoinen näkökulma jatkosodan syntyyn. He lähestyvät niin sanottua ajopuuteoriaa. Myöhemmin vääräksi todistetun teorian mukaan Suomi ajautui sotaan kuin ajopuu tempautuu virtaan. Lehtisen mukaan Suomi ei kuitenkaan ollut tahdoton ajopuu.

Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät, Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna, WSOY. Arvostelu kirjasta sivulla 24.