Kotimaa

Vartiolaiva Tursas peruskorjattiin tehokkaaksi monitoimialukseksi

TS/Laura Tättilä<br />Vartiolaiva Tursaksen sivuprofiili muuttui 12 metriä virtaviivaisemmaksi. Peräosassa näkyy kylkeen kiinnittyvä öljyä keräävä viiksipuomi.
TS/Laura Tättilä
Vartiolaiva Tursaksen sivuprofiili muuttui 12 metriä virtaviivaisemmaksi. Peräosassa näkyy kylkeen kiinnittyvä öljyä keräävä viiksipuomi.

JAMIE NIEMINEN

Öljyonnettomuus keskellä talvea. Venepalo keskellä merta. Kaasuräjähdys keskellä kesää. Uponnut tunnistamaton kohde keskellä merenpohjaa.

Isot ja pienet turmat merellä vaativat erikoisvälineitä, -varustusta ja -tekniikkaa. Tätä kaikkea on mittavan peruskorjauksen läpikäynyt vartiolaiva Tursas nyt pullollaan. Rajavalvontaan ja meripelastustehtäviin rakennettu ulkovartioalus on Itämeren oloissa todella iskuvalmis nyrkki katastrofien torjunnassa.

Asiantuntijoiden järkevän ja huolellisen suunnittelun ansiosta lähes 20-vuotias laiva muutettiin minimikustannuksin huipputekniikalla varustetuksi monitoimialukseksi, joka puskee tiensä vaikka läpi 50-senttisen jään.

Yhteistyössä olivat mukana Suomen ympäristökeskus, rajavartiolaitos ja merivoimat. 14 kuukautta kestäneessä peruskorjauksessa alusta pidennettiin 12 metrillä. Paino tuplaantui, kun muun muassa yhteensä noin 80 tonnia painavat öljynkeruulaitteet sijoitettiin laivan peräpäähän.

Tieto ja taito komentosillalla

Tursaksen komentosilta uusittiin kokonaan ja varustettiin satelliittipuhelimia myöten huippuluokan navigointijärjestelmällä, joka sisältää mm. ECDIS-karttajärjestelmän, automaattiohjaimen ja paikallaanpitojärjestelmän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

  Liioittelematta voi sanoa, että Tursakselta ei kukaan eikä mikään jää huomaamatta.

Komentosillalta voidaan operoida sukellusrobottia, monikeilasonaria, vedenalaista paikannuslaitteistoa ja viistokaikuluotainta. Yhteistyötä helpottaa se, että sillalla on koneiden seurantaan omat näyttö- ja hallintalaitteensa.

Tursaksen peräsin ja potkuri on korvattu niin sanotulla dieselsähköjärjestelmällä, joka takaa neljän dieselmoottorin avulla käyttövoiman kahdelle Aquamasterin ruoripotkurilaitteelle.

Myös keulapotkurin teho kaksinkertaistettiin. Aluksen hallittavuudelle tärkeä tekijä on ruoripotkurien kyky kääntyä 360 astetta akselinsa ympäri.

Öljyntorjuntaa Itämeren maille

Tursaksen tekniikka alkaa olla jo sitä luokkaa, että miehistöä ei periaatteessa tarvita edes laituriin laskettaessa. Käytännössä uusi tekniikka vaatii laivan henkilökunnalle kaksin verroin enemmän koulutusta. Lisää koulutettua miehistöä tarvitaan vuoden kuluttua valmistuvalle sisarlaiva Uiskolle.

  Tursakseen asennettu öljyntorjuntalaitteisto on puhtaasti suomalaiskeksintö, jota ympäristöministeriö ja merivoimien öljyntorjunta-alus Halli ovat menestyksellä käyttäneet ja kehittäneet useita vuosia.

  Laitteiston tehoa öljyn nostamiseksi jäälohkareiden seasta kokeiltiin väyläalus Seilillä rohkaisevin tuloksin. Tällä hetkellä kaikki Itämeren rantavaltiot ovat siirtyneet käyttämään tätä suomalaista öljynkeräystekniikkaa.

Aluksen kummallakin kyljellä työskentelevä harjakoneisto nostaa öljyn merestä ja erottaa öljyn vedestä laivalla sijaitseviin erillisiin tankkeihin. Puhdistettu vesi pumpataan takaisin mereen ja öljy kerätään talteen sata kuutiota vetävään tankkiin. Keräyslaitteisiin kuuluu laivan ulkopuolella öljyä keräävät viiksipuomit.

Hankalien laivapalojen sammutukseen Tursakseen on asennettu tehokas vesitykki vaahtonesteineen.

Sukeltajille on laivalle kunnostettu oma osastonsa, ja aluksen sisätilat voidaan sulkea hermeettisesti, jolloin voimakaskaan kemikaalivuoto tai merellä leijuva kaasupilvi ei estä miehistön työskentelyä.

Vartiolaivojen peruskorjauksesta vastaa uusikaupunkilainen Työvene Oy. Kahden aluksen korjausbudjetti on 25 miljoonaa euroa ja kotimaisuusaste kiitettävästi yli 90 prosenttia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Korjauksessa Tursas uudistui niin perusteellisesti, ettei jäljelle jäänyt kuin 25 prosenttia vanhaa vartiolaivaa ja kahvinkeitin.

TS/Laura Tättilä<br />Tursaksen peräkannen öljynkerääjäharjoja tarkkaavat Työvene Oy:n toimitusjohtaja Harri Putro (vas.), Länsi-Suomen merivartioston komentaja Henrik Wärnhjelm ja Tursaksen päällikkö, kapteeniluutnantti Timo Saarikko.
TS/Laura Tättilä
Tursaksen peräkannen öljynkerääjäharjoja tarkkaavat Työvene Oy:n toimitusjohtaja Harri Putro (vas.), Länsi-Suomen merivartioston komentaja Henrik Wärnhjelm ja Tursaksen päällikkö, kapteeniluutnantti Timo Saarikko.