Digiboksin etuna on
parempi kuvan laatu

TS/Natalia Kopkina<br />Piikkiöläiset Harri Koponen (vas.) ja Marja Henttu olivat perjantaina vaihtamassa viallista digisovittimen kaukosäädintä. Myyjä Tomi Seppälä totesi, että tallentava digiboksi on kätevä käytössä.
TS/Natalia Kopkina
Piikkiöläiset Harri Koponen (vas.) ja Marja Henttu olivat perjantaina vaihtamassa viallista digisovittimen kaukosäädintä. Myyjä Tomi Seppälä totesi, että tallentava digiboksi on kätevä käytössä.

Piikkiöläiset Harri Koponen ja Marja Henttu kävivät perjantaina vaihtamassa digiboksin viallisen kaukosäätimen uuteen Turun Mustassa Pörssissä. Koponen oli muuten tyytyväinen laitteeseen.

- Hankimme vähän aikaa sitten tallentavan digiboksin. Sitä ennenkin meillä oli digiboksi, mutta se oli hankala, koska sillä ei voinut tallentaa ollenkaan. Nykyään ei tarvitse taistella videonauhojen kanssa enää ollenkaan.

Koposen mukaan digikanavia tulee seurattua silloin tällöin.

- Digikanavia vilkaisen säännöllisesti, mutta pääasiassa katselen ykköstä, kakkosta, kolmosta ja Subtv:tä, kuten aikaisemminkin.

Digikuvan laatu saa Koposelta kiitosta. - Meillä on kotona taulu-tv. Isossa televisiossa kuvan laadun tärkeys korostuu entisestään. Paluuta analogiseen televisioon ei enää ole.

Mustan Pörssin myyjä Tomi Seppälä kertoo, että liikkeen valikoimissa on useita erilaisia digibokseja, joiden hinnat vaihtelevat reilusti alle sadasta eurosta kuuteen sataan euroon. Suurin osa laitteista sopii antenniverkkoon, kaapeliverkkoon tarkoitettuja laitteita on vain muutama.

- Ennen kuin tulee ostamaan digiboksia täytyy tietää, tuleeko se antenni- vai kaapeliverkkoon. Perussääntö on, että jos Subtv näkyy ilman digiboksia, niin talo kuuluu kaapeliverkkoon. Sen lisäksi on hyvä miettiä, haluaako tallentavan laitteen, ja haluaako nauhoittaa toiselta kanavalta ohjelmia sillä aikaa, kun katselee toista kanavaa.

Kolmas vaihtoehto on katsella digi-tv:tä satelliitin kautta.

- Jos haluaa katsoa digi-tv:tä satelliitin kautta, niin tarvitaan lautanen. Sen lisäksi jokaisessa huoneessa, jossa on televisio, täytyy olla oma vastaanottoboksi.