Lomalaiset jonottivat
parikin kertaa päivässä

TS/Marika Tamminen<br />Meiju Sinkkonen (vas.) ja Jenni Moilanen ohjasivat liikennettä päällystystyön toisessa päässä.
TS/Marika Tamminen
Meiju Sinkkonen (vas.) ja Jenni Moilanen ohjasivat liikennettä päällystystyön toisessa päässä.

JENNI KLEEMOLA

Suomusjärven kohdalla kulkevan päällystetyön vaikutukset näkyivät torstaina jo Muurlassa. Alkuillasta Helsingin suunnasta ajoi vastaan tiiviinä ryppäinä tieremontissa odotelleita autoja.

Seisahduksissa olevat autoletkat ja odotusajat venyivät iltaa myöten samaa tahtia päällystettävän tieosuuden pituuden kanssa.

Nummelasta päivän retken Naantalin Muumimaailman lapsiensa kanssa tehneet Merja ja Tuukka Salminen joutuivat pysähtymään autojonoon saman päivän aikana kaksi kertaa. Aamupäivällä odottelu kesti yli kymmenen minuuttia, illalla suunnilleen saman verran. Lomalaisilla itsellään ei ollut kovaa kiirettä.

- Aamupäivällä jonossa näkyi kyllä turhautuneita ihmisiä, Tuukka Salminen kertoi.

Hän totesi ykköstien päällystyksen olevan aiheellinen, mutta kaipasi kuitenkin enemmän kunnostustöitä moottoriteille.

Toistamiseen jonotukseen joutuivat myös Eila Heinilä ja Anja Pulkkila , jotka ajoivat torstaina Helsingistä Halikkoon ja takaisin.

Pulkkila kertoi, että ensimmäisellä kerralla he eivät tienneet autojen pysähtymisen syytä ja arvailivat syyksi liikenneonnettomuuttakin. Tuolloin odotus kesti viitisentoista minuuttia. Heinilä kaipasi näkyville kylttejä, joissa kerrottaisiin edessä olevista odotusajoista.

- Autoja päästetään kulkemaan yhteen suuntaan liian pitkään, Heinilä huokasi takaisin Helsinkiin päin jonottaessaan.

Tuoreen asfaltin päältä koukattu

Liikenteenjärjestelijä Timo Lähteinen kertoi ruuhkien olleen pahoja puolen päivän aikaan, helpottuneen iltapäivänä muutamien minuuttien odotteluksi ja kasvaneen taas illalla. Pisimpien seisahduksien hän arveli olevan noin puolituntisia.

Lähteinen sanoi ihmisten osanneen ajaa tilanteessa kaikkiaan varsin hyvin.

- Välillä mustankin päälle on poukkoiltu ja ainakin yhteen mutkaan siitä on jäänyt pahat jäljet, hän nyökkäsi uuden asfaltin suuntaan.

Lähteinen kulki muutamaan otteeseen jonottajien joukossa kyselemässä tietoja heidän tilanteestaan.

- Ainakin päivällä autoissa oli kärttyisiä ihmisiä. Osa ottaa rennosti, mutta jos on kiire, niin viidentoista minuutin odotuksessa hermot alkavat jo olla kireällä. Linja-autoissa koko porukka voi olla vaarassa myöhästyä vaikka laivasta.

Lähteinen esitti toivomukseksi mahdollisen kiertotien etsimisen kartasta, koska pidemmän reitin ajaminen ei välttämättä vie sen enempää aikaa kuin tieremontin laidalla odottelu.

TS/Marika Tamminen<br />Seisovat autojonot olivat Suomusjärvellä pitkiä puolen päivän aikoihin, lyhenivät iltapäiväksi ja kasvoivat taas illalla. Puolen tunnin odotus ei ollut harvinainen.
TS/Marika Tamminen
Seisovat autojonot olivat Suomusjärvellä pitkiä puolen päivän aikoihin, lyhenivät iltapäiväksi ja kasvoivat taas illalla. Puolen tunnin odotus ei ollut harvinainen.