Joka kymmenes
elintarvike-erä
jäi kiinni tullin tutkimuksissa

Joka kymmenes tullin tutkima elintarvike-erä osoittautui alkuvuonna määräysten vastaiseksi, kun elintarvikkeista löytyi torjunta-ainejäämiä tai lisäaineita. Myös pakkausmerkinnät eivät aina täyttäneet määräyksiä.

Määräysten vastaiset elintarvikkeet olivat peräsin 36 maasta, joista tulli hylkäsi eniten thaimaalaisia, italialaisia sekä kiinalaisia tuotteita.

Tullilaboratorion mukaan kesän varsinaiseksi ongelmaksi näyttää muodostuvan thaimaalaisten vihannesten heikko mikrobiologinen laatu.

Hylätyistä elintarvikkeista lähes puolet oli vihanneksia tai hedelmiä tai niistä valmistettuja tuotteita.

Tullilaboratorion mukaan suhteellisesti eniten ongelmia löytyi mausteista. Kiellettyä Sudan-väriainetta ei kuitenkaan enää löytynyt.

Pakkausten ainesosaluettelossa muun muassa atsovärit on usein jätetty ilmoittamatta ja yliherkkyyttä aiheuttavia säilöntäaineita ei ilmoitettu lainkaan tai ne oli ilmoitettu väärin.

Tulli tutki tammi-kesäkuussa runsaat 3 500 elintarvike- ja kulutustavaraerää, joista 370 erässä löytyi määräysten vastaisuuksia. Hylättyjä eriä oli suhteellisesti hieman vähemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla.