Kotimaa

Turun demarien kunnallisjärjestö säätiöi
Kansanpuiston ravintolan Ruissalossa

TS/Arto Takala<br />Ruissalon kansanpuiston ravintolarakennus on yhä vuokrattuna ulkopuoliselle yrittäjälle.
TS/Arto Takala
Ruissalon kansanpuiston ravintolarakennus on yhä vuokrattuna ulkopuoliselle yrittäjälle.

LEENA KORJA-KASKIMÄKI

Turun Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö on aikeissa säätiöidä viime joulukuussa ostamansa Kansanpuiston ravintolan oheisrakennuksineen Ruissalossa. Asia on esillä ensi viikon tiistaina pidettävässä edustajiston kokouksessa. Edustajisto on aiemmin toivonut, että järjestön omaisuus Kansanpuistossa säätiöitäisiin.

Kunnallisjärjestön puheenjohtajan Seppo Lehtisen mukaan säätiöimisellä tarkoitus on saada Kansanpuiston hoitoon pitkäjänteisyyttä. Kunnallisjärjestö kun valitsee toimihenkilönsä vain vuodeksi kerrallaan.

- Jos säätiö toteutuu, sinne valitaan 4-5 jäsentä niin, että osa heistä on erovuoroisia kahden vuoden kuluttua. Erovuoroiset arvotaan.

Säätiön toiminta olisi kuitenkin alistettu kunnallistoimikunnan alaisuuteen.

- Korjauksista ja maalauksista säätiö voi päättää, muttei esimerkiksi myydä kohdetta eikä ostaa lisää, Lehtinen selvittää.

Säätiön nimeksi on tulossa yksinkertaisesti Kansanpuiston säätiö.

Demareiden kunnallisjärjestö osti kaupungilta Ruissalon Kansanpuistossa sijaitsevan ravintolan, tanssilavan sekä pukuhuoneet viime vuoden joulukuussa 200 250 eurolla. Järjestö on ollut tiloissa vuokralla jo 70 vuotta. Maanvuokraus ja asuin- ja huoltorakennuksen sekä saunan vuokraus jatkuvat edelleen. Järjestö maksaa kaupungille näistä rakennuksista sekä reilun 8 500 neliön tontista vuodessa vuokraa 2 712 euroa.

Kunnallisjärjestöllä on optio pihapiiristä nyt vuokraamiinsa rakennuksiin.

- Ne ostetaan vuonna 2009, jos rahaa on, Lehtinen veikkaa.

Kansanpuiston ravintola on yhä vuokrattuna Pitopalvelu Maija Laineelle.