Lapsuudenuskon tilalle tulee usko mihin tahansa

TS/Aada Niilola<br />Vahdon kirkko täyttyi eteistä myöten, kun pyhätössä juhlittiin rakennuksen 200-vuotista eloa. Taipaleen alkupuolella kirkkoon tultiin pitkälti sosiaalisen paineen vuoksi, nyt arkkipiispa Jukka Paarman mukaan kirkon on onnistuttava houkuttelemaan väki tarjoamalla ja etsimällä vastauksia kiperiin kysymyksiin.
TS/Aada Niilola
Vahdon kirkko täyttyi eteistä myöten, kun pyhätössä juhlittiin rakennuksen 200-vuotista eloa. Taipaleen alkupuolella kirkkoon tultiin pitkälti sosiaalisen paineen vuoksi, nyt arkkipiispa Jukka Paarman mukaan kirkon on onnistuttava houkuttelemaan väki tarjoamalla ja etsimällä vastauksia kiperiin kysymyksiin.

ERJA HYYTIÄINEN

- Alusta aikaan on varjellut Herra kirkkoamme.

Virsi kaikui avoimista kirkonovista pitkälle Vahdon keskustassa. Kirkkoherra Jyrki Savo sai olla tyytyväinen laumaansa. Niin 12-riviset puupenkit kuin lehteritkin olivat täynnä, osa kirkkokansasta istui eteisessä.

Eturivissä oikealla istui kaikille tuttu kolmikko Jukka Paarma , Tellervo Koivisto ja Mauno Koivisto riti rinnan. Tällaista hetkeä ei Vahdolla usein eletä, mutta kun oma kirkko täyttää 200 vuotta, sitä juhlitaan komeasti.

Vahdolla on veisattu omassa kirkossa pitempäänkin, mutta nykyinen keltaisena hohtava puukirkko valmistui vuonna 1804.

- Vuonna 1638 Vahdolle valmistui Kankaisten kartanon rouvan Margareta Finken lahjoittama saarnahuone, 50 vuotta myöhemmin vahtolaiset rakensivat ensimmäisen oman kirkon Kierikkalaan, tutkija Turkka Myllykylä selventää.

Vahdolla eläydyttiin sunnuntain juhlapäivänä menneeseen. Kirkkokansa oli kaivanut vintiltä ja komeroista niin vanhaa päälle pantavaa kuin löytyi, ja kirkkoherran puheissa kukkivat vanhat sananparret. Puhe kulki synnillä raskautetuista polvilleen lankeamisen ja synnissä sikiämisen kautta laupiuteen. Saarnaajaksi kutsuttu arkkipiispa Jukka Paarma totesikin kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi muistuttaa, että Jumalalle kelpaa rikkinäinenkin ihminen.

Väki kaikkoaa kirkosta ja etsii uskontoa

Arkkipiispa Paarma totesi, että 200 vuotta sitten kirkkoon ajoi osin sosiaalinen paine, nyt on toisin.

- Nykyisin kirkkoon tullaan, kun tuntuu siltä, että tarvitsee Jumalan sanaa tai ajatellaan, että kirkko voisi antaa jotakin minun elämääni, Paarma totesi.

Hän sanoikin kirkon elävän nyt kaksijakoisessa tilanteessa. Yhtäältä kirkkoon sitoutuminen on vähenemässä, toisaalta uskonnollinen kysely ja etsiminen ovat lisääntyneet.

- Lapsuudenuskon tilalle ei useinkaan tule uskoa "ei mihinkään", vaan usko "mihin tahansa". Kirkon tulevaisuus on siinä, että meillä on vastauksia ja me etsimme vastauksia ihmisten syvimpiin kysymyksiin, Paarma sanoi.

Arkkipiispan puheen kansa kuunteli hievahtamatta, mutta kun kirkkoherra Savo ehätti lukemaan parinsadan vuoden takaista kuulutusta kadonneesta nahkavarsipiipun mynstyykistä, helähti ilmoille muutamia narunpurskahduksia. Kuulutukset paljastivat kirkon aseman muutoksen yhteiskunnassa vuosisatojen saatossa.

Papin päiväkirja kertoo arjesta

Etupenkissä istuneelle presidentti Mauno Koivistolle Vahdon kirkko on tuttu paikka. Nuoruudessaan hän otti vuodeksi pestin Vahdon Laukolan koulun opettajana, ja silloin tuli kirkossakin istuttua.

- Muistaakseni se oli 1952-

1953. Minulla oli kaksi ikäryhmää samassa luokassa, vähän 10 vuoden päälle olevia, entinen opettaja muisteli.

Pian eteen pyrähtikin naiskaksikko, joka niiata niksautti opettajalle kuten silloin ennen vanhaan.

Vahto oli jo ennestään tuttu sijaisopettajalle, sillä Koiviston täti Hilja Eskola teki päivätyönsä samaisen koulun opettajana.

- Hänet on haudattu tänne, samoin äidinäitini, Koivisto sanoi ja nyökkäsi kohti Vahdon kirkkomaata.

Jos ennen Vahto oli yksi asukkaiden matkaanlähettäjistä, nyt se on saamapuolella. Seurakunnan lauluryhmä Anriettan Eeva Hämäläinen , Minna Kuikka ja Mirja Ahonen ovat jokainen muualla syntyneitä.

Varovaisin sanankääntein kolmikko toteaa Vahdon olevan länsisuomalainen kunta sen perinteisimmässä mielessä: hieman nurkkakuntainen pitäjä, jossa sukusiteet ovat vahvat ja tiheät.

Kirkon juhlavuosi on synnyttänyt tulokkaillekin siteen menneeseen. Ahonen on ohjannut Vahdon kappelin apulaisen Jakob Immeniuksen elämään pohjaavan näytelmän, joka saa ensi-iltansa tulevana lauantaina.

Turkka Myllykylä käänsi juhlavuoden kunniaksi samaisen Jakob Immeniuksen päiväkirjat suomeksi ja toimitti niistä kirjan.

Vahtolaistuneen Myllykylän mukaan isovihan ajoilta vuoteen 1735 ulottuvat päiväkirjat ovat ainutlaatuinen lähde esimerkiksi sukututkijoille.

- Isovihan aikaan monet kirkkoherrat pakenivat Ruotsiin ja veivät kirkonkirjat mukanaan. Immeniuksen päiväkirjoista vahtolainen, ruskolainen tai turkulainen suku saattaisi saada linkin 1600-luvulle, Myllykylä vinkkasi.

Päiväkirjat antavat myös vahvan kuvan arjen elämästä. Immenius kirjasi tarkkaan muun muassa sadon onnistumisen, sikalahdin aloitusajan ja oman perheen hanhen ensimmäisen muninnan.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.