Viidakon halki kirkonkylään

TS/Jonny Holmén<br />Luonto-opas Eeva Uotila on tottunut koluamaan Yläneenjokivartta ja nähnyt siellä monta pientä ihmettä.
TS/Jonny Holmén
Luonto-opas Eeva Uotila on tottunut koluamaan Yläneenjokivartta ja nähnyt siellä monta pientä ihmettä.

ELINA MALKAMÄKI

Kartalla Z-kirjaimeksi piirtyvä Yläneenjoki halkoo kuntalaisten viljamaita ja metsiköitä, koukkaa kirkonkylän vierustaa ja laskee Pyhäjärveen liki neljänkymmenen kilometrin päässä syntypaikastaan Oripään ja Alastaron harjualueilla. Jokisuuta lähestyttäessä yläjuoksun kapea, jyrkkäreunainen joenuoma levenee, syvenee ja muuttuu Sydänojan erämetsien ja Korkeakosken peltoaukeiden pikkupurosta vehmaan lehtometsän kätköissä kiemurtelevaksi virraksi.

- Ei tahdo jokea samaksi tunnistaa, niin erilaiset ovat maisemat täällä jokisuussa ja tuolla ylempänä, sanoo luonto-opas Eeva Uotila , kun kuljemme pitkin mustikkamättäiden reunustamaa luontopolkua alajuoksulta kohti kirkonkylää.

Joki virtaa jalanmitan päässä ja Pyhäjärven aaltojen loiske jää vaimeana taakse.

Tulvat tekevät tuhoja

Verkalleen virtaavaa Yläneenjokea on kokemattomankin helppo meloa. Rannat ovat ulottuvilla, eivätkä piskuiset kosket ilmesty eteen varoittamatta. Kun kanootin työntää vesille Sydänmaansillalla, jokisuuhun ja Pyhäjärven reunaan kertyy mutkittelevaa matkaa parisenkymmentä kilometriä. Vaikka melontakelit ovat otollisimmillaan toukokuussa, syksyn matalissa vesissä alajuoksun lehtometsien lumo pääsee parhaimpaansa.

- Kun vesirajan isot juurakot ovat näkyvillä, tuntuu kuin meloisi viidakossa, kuvailee Eeva Uotila.

Yläneenjoessa vuodenaikojen kierto näkyy selvästi. Pelloille asti vesi on noussut viimeksi 1960-luvulla, mutta joen ylittävistä silloista muutama joutuu harva se kevät tulvien riepomaksi.

- Joskus tulvat ovat huuhtoneet sillanlankut mukaansa ja niitä on sitten kerätty talteen pitkin alajuoksua. Erääseen siltaan tehtiin alusta vanhoista junankiskoista. Nyt vesi ja jäät pyyhkäisevät sen päältä.

Kehnosti on käynyt myös Tourulan padolle, jota on tulvien jäljiltä korjattu useammankin kerran.

Peltomaisemia halkovan joen ylittää peräti 27 siltaa. Komeimpana joukossa on jyhkeä Himolankosken kivisilta Uudessakartanossa. Holvisillassa on viisi vesiaukkoa, mutta uskaliaankaan melojan ei parane kokeilla onneaan. Vastassa on pahimmillaan parin metrin pudotus.

Kosken kupeessa toimi aikoinaan yksi Yläneenjoen kolmesta myllystä sahoineen. 1950-luvulla palaneesta myllystä ovat jokitörmässä muistoina vielä myllynkivi ja mustunut kivijalka.

Tarkasti suojeltu virkistysalue

Yläneenjoki on yksi maan suojelluimmista jokivarsista. Erilaisia vesiensuojelun toimenpiteitä on tehty vuosien varrella toistasataa.

Jokiveden puhtauden lisäksi huolena on Pyhäjärven kuormittuminen. Yli puolet järveen valuvasta fosforista tulee Yläneenjokea ja sen sivuhaaroja pitkin. Rehevöitymistä on pyritty hidastamaan muun muassa viljelysten suojavyöhykkeillä sekä rakentamalla jokisuistoon kosteikkoja ja laskeutusaltaita, jotka sieppaavat osan valumavesien ravinteista.

- Edistystä on näkyvissä, mutta paljon enemmän pitäisi vielä tehdä, sanoo suunnittelija Heli Nukki Pyhäjärven suojelurahastosta.

Rahasto on selvitellyt joen kunnostustarpeita viimeksi osana vuodenvaihteessa päättyvää Rannalla-hanketta. Samassa yhteydessä kyseltiin myös yksityisten ja yritysten ideoita siitä, miten Yläneenjoesta saataisiin entistä houkuttelevampi virkistyspaikka.

- Melontaolojen parantamista toivottiin ja sitä, että jokisuun luontopolku lisättäisiin retkikartastoihin, Sukki kertoo.

Kesän aikana onkin aikomus rakentaa melojille oma taukopaikka laavuineen ja nuotiopaikkoineen Pikkukosken tuntumaan. Lisäksi jokivarteen pystytetään infokylttejä kanoottien maahannostopaikkoja merkkaamaan. Niiden toimivuutta testataan heti elokuun lopussa, jahka yläneläiset järjestävät oman ensimmäisen melontatapahtumansa "Yläneen jokimelonta".

TS/Jonny Holmén<br />Himolankosken sillan vieressä on 1800-1900-lukujen taitteessa toiminut mylly ja saha, jotka saivat energiansa tulvavesien pyörittämästä vesiturbiinista.
TS/Jonny Holmén
Himolankosken sillan vieressä on 1800-1900-lukujen taitteessa toiminut mylly ja saha, jotka saivat energiansa tulvavesien pyörittämästä vesiturbiinista.
TS/Jonny Holmén
TS/Jonny Holmén
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.