Arno Miettinen Rauman kaupunginjohtajaksi

TS/merja ilpala<br />Arno Miettinen
TS/merja ilpala
Arno Miettinen

HEIKKI SANKKILA

Kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina yksimielisesti Rauman uudeksi kaupunginjohtajaksi valtiotieteen kandidaatti Arno Miettisen, 55 . Miettinen tulee Rauman johtoon Vihdin kunnanjohtajan paikalta, jossa hän on työskennellyt syyskuusta 1995 alkaen. Raumalla kaupunginjohtajan virka kuuluu sosialidemokraattien kiintiöön.

Ennen Vihdin kunnanjohtajaksi valintaa Arno Miettinen oli yhdeksän vuotta Salon kaupungin palveluksessa, ensin henkilöstöpäällikkönä, sitten kaupunginkamreerina ja kaupunginsihteerinä. Kaikkiaan hänellä on takanaan 28 vuotta kestänyt virkaura kunnallisalan keskeisissä tehtävissä.

- Elinkeinopolitiikka on tärkeässä osassa ja kaupungin talousasiat. Kuntien välinen yhteistyö nousee entistä tärkeämmäksi, listaa Miettinen tulevan virkansa painopistesuuntia.

Arno Miettinen on käynyt koulunsa Turussa ja suorittanut tutkintonsa Turun yliopistossa. Hän on ollut mukana myös valtioneuvoston toimikunnaissa ja työryhmissä.

Miettinen näkee Rauman olevan kehittynyt teollisuuskaupunki, jonka teolliset perinteet ovat pitkät.

Uusi kaupunginjohtaja aloittaa viranhoidon ensi vuoden alussa. Rauman nykyinen kaupunginjohtaja Pentti Koivu ja tuolloin eläkkeelle. Rauman kaupunginjohtaja valitaan virkaansa toistaiseksi, ei määräajaksi.

Kaupunginjohtajan valintaa valmistelemaan asetettiin tammikuussa seitsemänjäseninen toimikunta.Virkaan tuli neljätoista hakemusta ja kaksi kirjallista suostumusta, joista toinen oli Miettisen.

Haastattelujen ja testien jälkeen Miettinen oli valintalistan kärjessä ja toimikunta esitti yksimielisesti hänen valitsemistaan. Kaupunginhallitus esitti niin ikään yksimielisesti valtuustolle Arno Miettisen valitsemista uudeksi kaupunginjohtajaksi. Valtuustossa kaikki ryhmät käyttivät Miettisen valintaa tukevan puheenvuoron.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.