EU:n pelikentillä ei sovi
unohtaa suomalaisia

TS/Tuula Heinilä<br />Eri alueiden tasapuolinen kohtelu on Pekka Myllymäen mielestä yksi keskeinen tavoite laajentuneessa EU:ssa.
TS/Tuula Heinilä
Eri alueiden tasapuolinen kohtelu on Pekka Myllymäen mielestä yksi keskeinen tavoite laajentuneessa EU:ssa.

HARRI KAVéN

Keskustan eurovaaliehdokas Pekka Myllymäki puhuu asiantuntevasti EU:n massiivisesta ja monimutkaisesta byrokratiasta, joka huipentuu unionin yhteisessä maatalouspolitiikassa. Hänet voi kuitenkin keskeyttää mainitsemalla, että brittiläinen jalkapalloseura Liverpool on erottanut valmentajansa; jalkapallo on näet Myllymäen mieluisimpia harrastuksia.

Pelin termein hän sanoo, että Euroopan parlamentissa on oltava molempijalkainen: on yhtäältä hallittava hyvin EU:n järjestelmän ja vaikuttamisen kuviot, mutta toisaalta on pidettävä kiinteä yhteys kansalaisiin ja oltava perillä tavallisen arjen ongelmista.

- On osattava rohkeasti puolustaa suomalaisten etuja, sitä eivät muiden jäsenmaiden edustajat tee, Myllymäki kiteyttää.

Samalla hän kuitenkin korostaa, että asioiden ajamisessa tarvitaan liittolaisia.

- Niiden saaminen taas edellyttää nöyryyttä ja muiden kulttuurien ymmärtämistä. On myös osattava koputella oikeita ovia ja solmittava suhteita epävirallisen vaikuttamisen onnistumiseksi.

Myllymäellä tuota osaamista on, ja EU:n komission käytävät ovat hänelle tuttuja, sillä hän on ollut komission sokeria käsittelevän pysyvän ryhmän jäsen kolmisen vuotta ja edustanut suomalaisia juurikkaantuottajia eurooppalaisessa kattojärjestössä vuodesta 2000.

Mietoisissa maata viljelevä Myllymäki pitää kotimaista ruokaa yhtenä esimerkkinä niistä asioista, joita suomalaisen mepin on EU:ssa puolustettava.

- Elintarvikkeiden tuotanto työllistää valtavasti muitakin ammattikuntia kuin viljelijöitä. Koska maataloudessa päätösvaltaa on luovutettu Brysseliin, ei ole itsestään selvää, missä ovat ne pellot ja karjarakennukset, mistä ruokamme lähtee liikkeelle.

Myllymäen vaalibudjetti on 30 000 euroa, josta puolet tulee puolueelta. Vaalikiertueensa hän on keskittänyt Etelä-Suomeen.