"Täysperävaunurekka" kielletään

Helsinki,
(STT)

Puoliperävaunullisen kuorma-auton ja täysperävaunun yhdistelmän eli ns. täysperävaunullisen rekan käyttö Suomen teillä kielletään valtioneuvoston asetuksella. Asetus tulee voimaan kesäkuun alussa. Nykyisin käytössä olevien kyseisten yhdistelmien käyttökielto tulee voimaan kuitenkin vasta vuoden 2007 alusta. Näitä yhdistelmiä ei tosin paljon liikenteessä näy.

Vastaavasti puoliperävaunun voi vastedes liittää toisen puoliperävaunun perään. Nykyisten määräysten mukaan puoliperävaunun perään saa kytkeä vain varsinaisen perävaunun eli kaksiakselistoisen vaunun tai keskiakseliperävaunun.

Muutoksen ansiosta suomalaiset kuljetusyrittäjät voivat vastedes toimia samanlaisilla edellytyksillä ruotsalaisen ja norjalaisten kollegojen kanssa eri pohjoismaihin suuntautuvissa kuljetuksissa. Liikenne- ja viestintäministeriön mielestä uudistettava asetus vastaa myös nykyistä paremmin EU:n direktiiviä.

Uudistuksella pyritään myös parantamaan turvallisuutta. Kahden puoliperävaunun yhdistelmää pidetään turvallisempana kuin puoliperävaunun ja täysperävaunun yhdistelmää.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.