Mikko Juva oli suvaitsevuuden moralisti

TS/Jonny Holmen<br />Mikko Juva
TS/Jonny Holmen
Mikko Juva

Suvaitsevuuden moraalin suurin suomalainen puolestapuhuja, arkkipiispa ja yliopistomies Mikko Juva on poissa. 85-vuotias Juva kuoli Turussa uudenvuoden yönä 1.1.2004. Juva oli syntynyt 22.11.1918 Kaarelassa.

Juva yhdisti uskomattomassa elämänurassaan kahden suomalaisen kulttuurisuvun perinteet. Hänen isänsä Einar W. Juva toimi Turun yliopiston historian professorina ja rehtorina; hänen äitinsä, Lempi Kailan , suvussa oli sekä useampia professoreita että kaksi arkkipiispaa.

Mikko Juva kouluttautui ensin isänsä jalanjäljissä historioitsijaksi. Hän valmistui Turun yliopistosta filosofian maisteriksi talvisodan kynnyksellä ja joutui 20-vuotiaana suoraan rintamalle. Välirauhan reservinupseerikoulutuksen jälkeen hänet heitettiin jatkosodan alussa Syvärin lohkolle. Asemasodan aikana Juva vetäytyi välillä teologian opintoihin ja palasi rintamalle sotilaspastorina.

Syvärin rintaman aseveljistä tuli hänelle tärkeä lähimmäisryhmä, jota hän tapasi elämänsä loppuun asti.

Sodan jälkeen Juva vietti opiskeluvuoden Yhdysvalloissa ja jatkoi sitten teologian opintoja Helsingin yliopistossa. Hänet valittiin Suomen kristillisen ylioppilasliiton johtoon, ylioppilaspastoriksi ja sitten Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi.

Kulttuurikeskustelun moottorina

Sodanjälkeisen Helsingin älymystöpiiri oli pieni mutta intensiivinen, ja Mikko Juva oli sen keskeisiä moottoreita. Hän avioitui lääketiedettä opiskelevan Riitta Brofeldtin - Juhani Ahon veljenpojan tyttären - kanssa. Yhteys Brofeldtin professoriperheeseen laajensi Juvan kulttuuripiiriä entisestään.

32-vuotiaana hän väitteli filosofian tohtoriksi Suomen sivistyneistöstä uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa ja viisi vuotta myöhemmin teologian tohtoriksi Varsinais-Suomen seurakuntaelämästä puhdasoppisuuden aikaan.

1955 Juva nimitettiin Turun yliopiston Suomen historian professoriksi, samaan oppituoliin jossa hänen isänsä teki elämäntyönsä.

Hän jatkoi myös isänsä aloittamaa viisiosaista Suomen historia -teosta, josta tuli yliopistossa keskeinen oppikirja.

1960-luvun alussa hän palasi Helsingin yliopistoon, nyt kirkkohistorian professorina. Yliopistolaitos oli suurten laajennusten edessä. Mikko Juva kutsuttiin valtion korkeakoulupoliittiseen komiteaan johtamaan kehitystyötä. 1968 hänestä tuli Helsingin yliopiston vararehtori, 1971 rehtori ja kaksi vuotta myöhemmin kansleri.

1960-luvun loppu oli hallinnonuudistustaistelujen aikaa. Opiskelijoiden ja muun muassa silloisen opetusministerin, Johannes Virolaisen (kesk) ajaman mies ja ääni -periaatteen hyökkäykset ravisuttivat koko vanhan yliopistolaitoksen perustuksia.

Juva suhtautui mieltään osoittaviin opiskelijoihin ymmärtävästi, vaikkei hyväksynytkään äärilinjan marxilaisia periaatteita. Kun Vanha ylioppilastalo vallattiin, hän antoi sen tapahtua. Yliopistossa oli tehty hiljainen päätös, että muuttuivat mellakat millaisiksi tahansa, poliisia ei kutsuta paikalle.

Neuvotteluissa Mikko Juva toimi vanhoillisiksi haukuttujen puolustajien johdossa, korkeakoulujen rehtorien neuvoston pääsihteerinä.

Hän oli pitkälti kompromissien kannalla ja sai Helsingin yliopiston konsistorin tarjoamaan neuvotteluissa hallinnon kolmikantaa, opiskelijoiden, muun henkilökunnan ja professorien kiintiöitä. Se ei opiskelijoille riittänyt, ja professorivalta jäi yliopistossa ennalleen.

Liberaalien johtaja

Turun aikanaan Juva liittyi Suomen kansanpuolueen jäseneksi ja ylti eduskuntavaaleissa varasijalle. Varapaikka tuli yllättäen käyttöön, kun Juva jo hoiti helsinkiläistä professuuriaan.

Hän halusi luopua kansaedustajuudestaan ajanpuutteen vuoksi, mutta kun puolue hajosi ja muuntui Liberaaliseksi kansanpuolueeksi, häntä pyydettiin sen johtoon.

Hänen puoluejohtajakauttaan kesti kaksi vuotta. Uusi puolue ei saavuttanut uskottavaa asemaa, ja Juva luopui politiikasta kokonaan.

Yliopistotyönsä ohessa Mikko Juva hoiti kansainvälisiä kirkollisia tehtäviä. 1950-luvulla hän toimi Suomen lähetysseuran puheenjohtajana ja valittiin vuosiksi 1970-1977 Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi. Hänen pääteemojaan liiton johdossa olivat rotuerottelun tuomitseminen ja kirkkojen välisen ekumenian vahvistaminen. Näissä tehtävissä hän neuvotteli muun muassa paavin kanssa.

Vuonna 1978 Juvaa pyydettiin Martti Simojoen seuraajaksi Suomen arkkipiispan virkaan. Teologisesta koulutuksestaan huolimatta hän ei ollut koskaan toiminut papin virassa ja suostui pyyntöihin vasta pitkän epäröinnin jälkeen.

Juvasta tulikin erilainen arkkipiispa. Hän ei niinkään saarnannut kirkkokansalle isällistä Jumalansanaa, vaan puhui kaikille: niillekin, jotka eivät kirkossa käyneet.

Hänen sanomansa olivat enemmän yhteiskunnallisia kuin kirkollisia, mutta niiden perusta oli vahvassa kristillisessä moraalissa.

Juvaa totuttiin kuuntelemaan. Hänestä tuli älyllisen moraalin ääni 1970-luvun muuten epäkirkollisessa yhteiskuntapolitiikassa. Joitakin hän ärsytti, useimpia rohkaisi ajattelemaan.

Muutoksen kuohuja kirkossa

Uuden ajan vaatimukset ulottuivat kirkkoonkin. Keskustelut naispappeudesta, abortista ja eronneiden vihkimisestä kävivät kuumana. Juva tuomitsi joskus melkoisella jyrinällä vanhoillisen pappissiiven suvaitsemattomuuden ja sai niskaansa syytöksiä liiasta vapaamielisyydestä.

Myöhemmin hän puolusti samaa sukupuolta olevien oikeutta solmia virallinen parisuhde. Tästä kysymyksestä tuli hänelle moraalisen suvaitsevuuden ja inhimillisyyden symboli. Hän oli omassa perheessään seurannut tyttärensä Kerstin, muun muassa Setan varapuheenjohtajana toimineen lahjakkaan kielenkääntäjän, epätoivoisia yrityksiä sovittautua yhteiskunnan sanelemiin normeihin.

- Ketään ei voi tuomita sen perusteella, että hän on se joka on, Juva opetti.

- Ei tämä ole mitään seksin vapauttamista kaikista rajoista. Tämä on yleisinhimillisen oikeuden tunnustamista; että saa elää sen kanssa, jonka itse valitsee.

Eläköityminen vuonna 1982 vapautti Juvan täysipäiväiseen pohdintaan ja kirjoitustyöhön. Seurasi muistelmien sarja: ensin pohdiskeleva Aika ajatella, aika uskoa , sitten Mies etsi vapautta , 1994 Seurasin nuoruuteni näkyä , ja 1998 sukukronikka Aika etsiä ja aika löytää .

Kova työtahti vaati veronsa. Loppuvuodesta 2000 läpikäyty sydämen ohitusleikkaus pysäytti vauhdin. Mikko Juva seurasi yhteiskunnan kehitystä ja lausui tarvittaessa kantansa, mutta raskaat kirjoitustyöt saivat jäädä.

Hän omistautui toiselle lempiharrastukselle, puutarhanhoidolle. Hän oli ikänsä intohimoinen kasvien kerääjä, jonka Ambomaalta kerätty leväkokoelma on Turun yliopiston kasvitieteellisen museon aarteita.

Viimeisinä vuosinaan Juva rakenteli biotooppipuutarhaa Maskuun, toisen vaimonsa Maisun perimän kotitilan pihapiiriin. Siellä hän keräsi voimia ja syventyi luonnon monimuotoiseen kiertokulkuun.

EVA LATVAKANGAS

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.