Käräjävaalipäivä ei tuonut saamelaisia uurnille

Saamelaiskäräjävaaleissa ensi kertaa järjestetty varsinainen vaalipäivä epäonnistui tavoitteessaan -äänestysinnon nostamisessa. Tänään avoinna olleilla neljällä äänestyspaikalla oli tuntia ennen ovien sulkeutumista käynyt vasta alle sata äänioikeutettua. Katumuspäiväksi ristityn vaalipäivän tarve joutuukin tiukkaan harkintaan. Aiemmin vaalit on hoidettu pelkästään postitse.Perjantaihin mennessä saapuneet postiäänet ja vaalipäivän anti yhdessä ovat nostaneet äänestysprosentin vasta noin 50:een, kun vuoden 1999 vaaleissa prosentti oli 57,4. Postiääniä otetaan vastaan vielä huomisiltaan asti.- Niukkaan äänestysintoon lienee osaltaan vaikuttanut luontoon väkeä houkutellut hieno syyssää sekä juuri alkanut hirvestys, sanoo vaalilautakunnan varapuheenjohtaja Kari Torikka.Suomen noin 7 000 saamelaisesta 5 147:llä on äänioikeus näissä vaaleissa. Äänioikeutetuista 50,5 prosenttia asuu muualla kuin saamelaisalueella, joka käsittää Utsjoen, Enontekiön ja Inarin kunnat sekä Sodankylän pohjoisosan. Muun Suomen suurin saamelaiskeskittymä on pääkaupunkiseudulla.