Exitus haluaisi yhtenäisen hoitotahtorekisterin

Armokuolemaa eli eutanasiaa kannattava kansalaisyhdistys Exitus kaipaa Suomeen yhtenäistä hoitotahtorekisteriä. Vaikka laki potilaan asemasta ja oikeuksista on ollut voimassa jo kymmenen vuotta, potilaiden tekemistä kirjallisista hoitotahtolausunnoista ei ole olemassa rekisteriä.Exitus ry:n mukaan on jokaisen oman aktiivisuuden varassa, onko hoitotahdon ilmaiseva paperi tai lomake toimitettu esimerkiksi oman paikkakunnan sairaalaan vai kantaako henkilö hoitotahtoa mukanaan.Potilaslain mukaan potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta ja potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaalle annettava aktiivinen kuolinapu eli eutanasia on Suomessa kuitenkin kielletty.Exitus on tehnyt viime keväänä lakialoitteen eutanasian sallimiseksi. Yhdistys toivoisi, että ihminen saisi lääkinnällistä kuolinapua siinä vaiheessa, kun parantavaa tai oireita helpottavaa hoitoa ei enää ole, sairauden ennuste on toivoton ja tilanne on inhimillisesti katsoen kestämätön.