Suunnittelupäällikkö: Kuntatalous pysyy alijäämäisenä

Kuntatalous pysyy alijäämäisenä valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton yhteisen arvion mukaan koko hallituskauden ajan ainakin vuoteen 2007 asti. Näin sanoi Suomen Kuntaliiton suunnittelupäällikkö Reijo Vuorento terveyshankkeen alueellisessa päivässä Turussa.Suomen terveyspalvelut ovat kansainvälisesti edulliset ja tehokkaat. Stakesin selvityksen mukaan erikoissairaanhoitomme on 14 prosenttia Norjaa tehokkaampi ja 41 prosenttia halvempi. Tästä noin 25 prosenttia selittyy Suomen alhaisemmalla palkkatasolla.- Terveyspalveluiden kysyntä kasvaa väestön ikääntymisen vuoksi muita palveluja nopeammin. Myös terveydenhuollon kustannukset ovat kasvaneet ja kasvavat muita kuntien toimintoja nopeammin, Vuorento arvioi.Kuntien ennakoitu tulokehitys yhdistettynä valtion ja kuntien nykyisiin rahoitusratkaisuihin merkitsee, ettei kasvavia terveysmenoja ja hoitotakuuta kyetä kaikkialla rahoittamaan.Vuorento sanoi, että edessämme on kasvavat kuntatalouden ongelmat ja uusi kansallinen terveysprojekti muutaman vuoden kuluttua. Myös työvoiman saatavuudessa alkaa näkyä vaikeutumista.