Tutkintalautakunta selvittämään Tornion räjähdystä

Virallinen tutkintalautakunta on nimetty selvittämään AvestaPolaritin Tornion terästehtaan perjantaista räjähdysonnettomuutta. Happiputken vaurioitumista seuranneessa räjähdysmäisessä tulipalossa kuoli kolme työntekijää.Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan Tuomo Karppisen vetämä lautakunta matkustaa ylihuomenna Tornioon jatkamaan tutkimuksia ja tehtaan työntekijöiden kuulemista. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, miksi onnettomuuspaikalla oli kolme työntekijää.Lautakunnan tutkijajäsenen Jari Hämäläisen mukaan venttiilien avaukseen lähti kaksi miestä. Syytä kolmannen miehen mukanaoloon ei toistaiseksi tiedetä.Hämäläinen sanoo, että vahvat epäilyt kohdistuvat venttiilien väärään asentoon. Hän kuitenkin korostaa, että kaikki tutkimuslinjat ovat edelleen auki.Helsinkiin odotetaan tänään räjähtäneen putken kappaleita. Ne tutkitaan valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa mahdollisten rakennevikojen selvittämiseksi.