Matkailun kehittämisessä keskityttävä suuralueisiin

Sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) mielestä matkailun kehittämisessä pitäisi keskittyä suuralueisiin ja esimerkiksi Itä-Suomessa strategiatyötä pitäisi keskittää Lakeland-tuotemerkin ympärille.Rajamäki sanoi tänään Varkaudessa, että matkailu on Suomen kansantalouden vahvimpia kasvusektoreita. Itäinen Järvi-Suomi on suomalaisille tuttu kohde, mutta kansainvälisesti se jää Lapin ja Pohjois-Suomen varjoon.Rajamäen mukaan maakuntien matkailustrategiat nivoutuvat toistaiseksi vain löyhästi seututasolla toteutuviin matkailuhankkeisiin. Toimijoita ja kehittämishankkeita on runsaasti, mutta ne ovat liian sirpaleisia.- Suuri osa matkailun vetovoimasta rakentuu erikoistumiseen ja työnjakoon kohteiden välillä. Matkailun, kuten muunkin elinkeinotoiminnan, kehittämisessä tulee vahvistaa seudullista otetta ja nojautua yhä enemmän yksityisten yrittäjien ja kuntien kumppanuuteen ja verkostomuotoiseen toimintaan, sanoi Rajamäki.Varkauden seutukuntaa ministeri kehotti rakentamaan yhteistyötä yli maakuntarajojen muun muassa Savonlinnan ja Mikkelin suuntiin.