Maastopalo Kurikan Paavalinvuorella

Paavalinvuorella viiden kilometrin päässä Kurikan kirkolta syttyi maastopalo varhain tänä aamuna. Kolmostietä ajava taksinkuljettaja oli nähnyt puoli kuuden maissa Paavalinvuoren suunnalta punaista kajoa ja kertonut havainnostaan Kurikan pelastuslaitokselle.Vuorta kiertävän pururadan yläpäässä paloi puolen hehtaarin verran maastoa, jota alettiin heti sammuttaa. Palopäällikkö Erkki Aaltonen arveli palon sammuttamisen vievän ainakin aamupäivän.Paavalinvuoren pururata on maamme ensimmäisiä valaistuja pururatoja ja varsin suosittu paikkakunnalla.