Postikortti säilyttänyt suosionsa

Perinteinen postikortti on Suomen Postin teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan säilyttänyt suosionsa. Kuorellisen postikortin suosio on kasvanut, kun taas sähköisesti vastaanotettavan kortin suosio on kääntynyt laskuun.Postikorttien määrä on pysynyt vakaana vuodesta 2000, vaikka se laski tekstiviestien tullessa laajaan käyttöön. Posti kuljettaa vuosittain 69 miljoonaa pääasiassa alle viiden gramman painoista postikorttia. Lisäksi arviolta vähintään 10-20 miljoonaa postikorttia lähetetään kuoressa.Postikortin saanti ilahduttaa lähes kaikkia ja kaksi kolmesta säilyttää saamansa kortit. Nykyään postikortin lähettämistä ei koeta aivan yhtä hauskaksi kuin aikaisemmin. Varsinkin nuorille tekstiviestin tai sähköpostin lähettäminen on mieluisampaa, vaikka vain kuusi prosenttia vastanneista kokee sähköisen kortin perinteistä postikorttia ilahduttavammaksi. Eniten kriittiseen suuntaan on muuttunut suhtautuminen postikortin ja sen lähettämisen hintaan.