Analogisten televisiokanavien ohjelmatarjonta supistui

Analogisten televisiokanavien kokonaistarjonta supistui viime vuonna. Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksen mukaan suomalainen tv-tarjonta kääntyi laskuun nyt ensimmäistä kertaa. Ministeriö on teettänyt vastaavia selvityksiä vuodesta 1997 alkaen, mutta myös aiemmat samankaltaiset tutkimukset ovat osoittaneet jatkuvaa tarjonnan kasvua.Ohjelmien kokonaistarjonta väheni kaupallisten kanavien vaikutuksesta keskimäärin noin kahdella tunnilla vuorokaudessa. MTV3:lla ohjelma-aika supistui 12 prosenttia edellisvuodesta ja Nelosella 7 prosenttia.Tarjonnan vähenemisen selittää ostosohjelmien, tv-chattien ja mobiilipelien lisääntyminen. Yleisradion ohjelmatarjonta pysyi jota kuinkin ennallaan.Töllötettävää kaikesta huolimatta riittää, sillä television neljältä valtakunnalliselta kanavalta tulee ohjelmaa yhteensä keskimäärin 55 tuntia vuorokaudessa. Jos digitaaliset kanavat lasketaan mukaan, on television kokonaistarjonta kasvanut huimasti.